Petteri Forsell lunasti Twitter-lupauksensa – ”Hyvät on fiilikset”
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Forsell oli yksi Suomen näkyvimpiä pelaajia, kun Huuhkajat kaatoi Abu Dhabissa Ruotsin 1-0. Forsell oli itse kertaalleen lähellä maalintekoa ja hänen lapikkaastaan lähti myös läpisyöttö Roope Riskin voitto-osumaan.
Sosiaalisessa mediassa aktiivinen Forsell oli jo ehtinyt luvata Ruotsi-kirouksen murtamista ja onnistui pitää lupauksensa.
– Hyvät on fiilikset. Twitterissä jo lupasin, että pitää kääntää trendi, että Ruotsi voittaa aina meidät ja sen pystyimme tekemään.
– Onhan se kiva voittaa maaotteluita ja varsinkin Ruotsi. Siinä on aina vähän ekstraa.
Forsell oli itsekin lähellä maalintekoa, kun hänen ensimmäisen puoliajan hirmuvapari jysähti kuitenkin ylähirteen.
– Ei se minua yllättänyt, että lähti hyvä veto. Niitä treenaan joka päivä. Vähän harmittaa, ettei mennyt maaliin, mutta kyllä ylärimakin aina vähän kohauttaa, Forsell heitti SuomiFutis-sivustolle.
Forsell oli arkkitehtinä Riskin maalissa, kun hän jatkoi hienosti yhdellä kosketuksella Riskin läpiajoon ja tämä viimeisteli pallon varmasti verkkoon.
– Tuuletin jo siinä vaiheessa, kun Tim (Sparv) syötti minulle. Olemme Roopen kanssa tehneet noita joskus aikaisemminkin. Ei hänen tarvinnut edes saada sitä haltuun, kun laitoin sen siten, että hän ehtii siihen. Roope on hyvä juoksemaan pystyyn, niin sinne on aina kiva laittaa, Forsell kertasi osumaa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin