SJK kaatoi Ruotsin pääsarjajengin – vastapuolen valmentaja ei omiaan silitellyt
Kuva: Juha Tamminen
SJK pelasi kauden ensimmäisessä kansainvälisessä harjoitusottelussaan upeasti. Ruotsin pääsarjajoukkue GIF Sundsvall kaatui komeasti lukemin 4-2.
SJK johti ottelua jo 2-0, mutta ruotsalaisvieraat tulivat nopeasti tasoihin toisen jakson alkajaisiksi. SJK ei kuitenkaan tästä hyytynyt vaan nousi uudestaan johtoasemaan ja voittoon.
Kotijoukkueen tehomiehenä hääri kaksi maalia viimeistellyt Akseli Pelvas.
– He dominoivat ensimmäistä puoliaikaa ja olivat paljon parempia kuin me. Loivat paremmin paikkoja ja pitivät palloakin enemmän. En ole ollenkaan tyytyväinen meidän ensimmäiseen puoliaikaan. Luovutimme pallon liian nopeasti emmekä saaneet peliä kontrolliin, arvioi Sundsvallin valmentaja Joel Cedergren ottelun päätyttyä SJK:n kotisivujne mukaan.
Ruotsalaisjoukkueen valmentaja näki parempia asioita toisella jaksolla, mutta kokonaisuus jätti silti parantamisen varaa.
– Toisella puoliajalla me mielestäni hallitsimme ja olimme erittäin hyviä siihen asti, kunnes he tekivät kolme vaihtoa ja ottivat taas pelin haltuun. Mutta siihen asti me pelasimme hyvin. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen että saimme pelin haltuumme vaikean ensimmäisen jakson jälkeen ja nousimme vielä 2-0 tilanteesta mukaan peliin. Mutta en ole kokonaisuuteen tyytyväinen, päättää Cedergren.
SJK pelaa seuraavan harjoitusottelunsa ensi perjantaina. Vastassa on KuPS.
SJK – GIF Sundsvall 4-2 (2-0)
1-0 03 min Stefan Ålander oma maali
2-0 29 min Akseli Pelvas
2-1 56 min Pa Dibba
2-2 59 min Johan Eklund
3-2 73 min Akseli Pelvas
4-2 82 min Wayne Brown
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan