Southampton lainasi mielenkiintoisen hollantilaispelurin – vertailtu Mario Balotelliin!
Kuva: Getty Images
Valioliigan alkukauden sensaatioihin kuulunut ja näyttävästi yhä porskuttava Southampton on vahvistanut rivejään nyt siirtoikkunan ollessa jälleen auki.
Hollantilainen Eljero Elia, 27, siirtyi seuraan loppukauden kestävällä lainasopimuksella Bundesliiga-seura Werder Bremenistä. Sopimus sisältää osto-option.
Elia minuutit pienenivät syyskauden edetessä Bundesliigassa ja hän ei mahtunut viimeiseen viiteen otteluun edes penkille.
Brittilehdistössä Eliaa on pidetty oman maansa Mario Balotellina, koska hänellä on ollut uransa aikana jotain ongelmia ex-seuroissaan. Southampton-luotsi Ronald Koeman viittasi kintaalla näille väitteille.
– Jos minulla olisi epäilyksiä hänen yksityiselämänsä suhteen, en hankkisi häntä. Kyse on lehdistöstä ja huhuista, eivät ne ole totta. Tarvitsemme hyviä pelaajia, jotka haluavat kehittyä ja olla täällä ammattilaisia, Koeman kommentoi BBC:lle.
Kansainvälinen tunnettuus kasvoi MM-turnauksessa vuonna 2010
Taitava hollantilainen oli yksi ikäluokkansa kovimpia lupauksia kotimaassaan ja tekikin läpimurtonsa maajoukkuetasolla nuorena ja pelasi kesän 2010 MM-turnauksessa, joka päättyi maan hopeamitaleihin. Sittemmin Elia ei ole mahtunut enää arvoturnausryhmiin. Hän lähti kotimaastaan FC Twentestä maailmalle ensin Hamburger SV:hen (2009-2011) ja edelleen Juventukseen (2011-2012) ja Werder Bremeniin. Ura ei koskaan lähtenyt täyteen lentoonsa, ainakaan vielä.
NEWS: @ELJERO11ELIA has now completed his move to #SaintsFC, and will be eligible for next week's trip to @ManUtd.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
