Usea jättiseura kolmostasolta seuransa Valioliigan kärkeen nostaneen keskikenttämiehen kintereillä

Southamptonin Morgan Schneiderlin kiitteli Twitter-tilillään seuran henkilökuntaa ja kannattajia auliaasti sunnuntaina, kun mies pelasi seuran paidassa peräti 250. ottelunsa. Ranskalainen teki joukkueensa maalin sunnuntaina Englannin cupin ottelussa Championship-tason Ipshwichiä vastaan, mikä päättyi 1-1-tasapeliin. Edessä on siten uusintaottelu ensi viikolla.
24-vuotias ranskalainen keskikenttämies liittyi Southamptoniin jo vuonna 2008 ja on nähnyt ala- ja ylämäet joukkueessa. Southampton vajosi peräti kolmostasolle League Oneen kaudeksi 2009-2010 taloudellisten ongelmien ja niistä seuranneen pisterangaistuksen seurauksena. Kolmostasolla vierähti kaksi kautta, mutta sen jälkeen tuli kaksi sarjanousua putkeen.
Erinomaisesta pelaajakehitystyöstä tunnettu seura on palannut ryminällä aina Valioliigan kärkisijoille. Seuran kohdalla spekuloidaan jopa paikasta top 4:ään, mikä toisi himoitun paikan Mestarien liigaan. Schneiderlin on ollut yksi avainhahmoista nousussa. Joukkue uudistui viime kaudesta melkoisesti, mutta Schneiderlinin jääminen oli tärkeää. Hä onkin ollut keskikentän tilkitsijänä Ronald Koemanin miehistössä.
Aikakausi lähestymässä vääjämättä loppuaan
Schneiderlinin kiitoksista voidaan kuitenkin lukea myös ehkä erään ajan olevan lähestyessä loppuaan. Hänen on huhuttu jo pitkään siirtyvän suuremman seuran leipiin.
Häntä vietiin jo kesän MM-edustuksensa jälkeen ensin Tottenhamiin ex-managerinsa Mauricio Pochettinon alaisuuteen sekä myös Arsenaliin. Nyt myös ManU on yhdistetty (uutinen) seuran mukana kypsyneeseen pelaajaan, joka on hieman puskista noussut pelipaikkansa parhaimmistoon Valioliiga-tasolla ja ansaitusti Ranskan A-maajoukkuerinkiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS