Antti Niemi: ”Teemu Tainiosta näki heti että tulee kova pelaaja”
Kuva: Getty Images
Teemu Tainion aktiiviura on nyt ohi, mutta tarinat kentiltä ja niiden ulkopuolelta jäävät elämään. Yksi pitkään Tainion kanssa Huuhkajissa pelanneista pelaajista on Antti Niemi.
Niemen mukaan Tainio oli Jari Litmasen ohella jo nuorena poikkeuksellinen suomalaislahjakkuus.
– Teme on yksi niistä pelaajista, josta tiesin heti, että tulee hyvä ura. Jari oli yksi samanlainen, ulkomailla muutaman vastaavan olen nähnyt, Niemi kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Hän pelasi ensimmäisen karsintaottelunsa Saksaa vastaan kotona. Nuori poika oli loistava. Silloin viimeistään tiesi, että tuosta tulee kova pelaaja.
[nosto tasoitus=”oikea”]Nuori poika oli loistava. Silloin viimeistään tiesi, että tuosta tulee kova pelaaja.[/nosto]Niemen mukaan Tainio oli pelaaja, jollaista jokainen menestyvä joukkue tarvitsee.
– Miljoona tarinaa voisi Temestä kertoa… hän oli joukkueen sydän kentällä ja kentän ulkopuolella – pelimies isolla Peellä. Itseluottamus oli kova. Vaikka tuli huono suoritus, hän uskalsi yrittää samaa juttua perään ja todennäköisesti onnistui siinä.
Tämä olikin Niemen mukaan Tainion suuria vahvuuksia. Tornion Terrieri ei murentunut tiukassakaan paikassa.
– Henkinen kantti oli Temellä suuri juttu, Niemi sanoo.
– Temen yksi suuri valtti oli lisäksi jalkapalloäly. Hän teki asiat oikeassa paikassa, katkot ja kaikki. Varmasti hän oli ikävä vastustaja, joka pääsi aika hyvin vastustajan ihon alle. Molempiin suuntiin vahva pelaaja, todella monipuolinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä