Liiganousija hankki hyökkäysvoimaa – ”Tuntuu siltä, että hän palaa kotiin”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan valmistautuvan FC KTP:n joukkue saa vahvistusta hyökkäyspäähän, kun joukkueeseen liittyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella hyökkääjä Sasha Anttilainen, 28.
KTP tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Pietarilaissyntyinen, mutta jo pienenä Suomeen ja Joensuuhun muuttanut Anttalainen tuo joukkueeseen hyökkäysvoiman lisäksi myös tarvittavaa kokemusta, sillä hänellä on Veikkausliigaotteluita seitsemän kauden ajalta tilillään yli sata. Maaleja niissä on syntynyt parisenkymmentä.
Ikävistä loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Anttilainen on viettänyt viimeiset neljä kautta MYPA:n organisaatiossa.
Liigakokemusta häneltä löytyy viime viikolla sopimuksen tehneen Tamas Gruborovicsin tavoin myös IFK Mariehamnin paidasta kausilta 2009-2010.
Ennen Maarianhaminan komennusta Anttilainen vietti yhden kauden Gruborovicsin joukkuetoverina FC KooTeePeen joukkueessa kaudella 2008, jossa hän teki myös liigadebyyttinsä.
Rikkonaisen viime kauden jäljiltä itseään kuntouttava Sasha ei ole vielä täydessä pelikunnossa mutta pystyy jo osallistumaan rajoitetusti joukkueharjoituksiin.
– Tietyllä tavalla tuntuu siltä, että Sasha palaa kotiin. Jo ensimmäisistä yhteydenotoista lähtien olimme samoilla linjoilla. Saimme joukkueeseen äärimmäisen hienon persoonan, joka antaa aina kaikkensa kentällä, FC KTP:n pelaaja-asioista vastaava Jari-Pekka Gummerus toteaa seuran verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”