Brasilia jättämässä MM-kisojen nöyryytystä unholaan – voittoputki jatkui Ranskan kustannuksella
Kuva: Getty Images
EM-kisäisäntä Ranska, joka ei osallistu siten karsintoihin, kohtasi ystävyysottelussa torstaina Brasilian Pariisissa.
Brasilian isännöimät MM-kisat meni joukkueelta lupaavan alun jälkeen täysin penkin alle viime kesänä ja saldoksi jäi nelossija. Maassa muistellaan vielä pitkään kauhulla välierien 1-7-tappiota Saksalle.
Joukkue siirtyi kisojen jälkeen uusvanhaan valmennusjohtoon, kun Dunga otti ohjat. Hän oli toiminut tässä pestissä jo aiemminkin vuosina 2006-2010. Pelaajaurallaan hän voitti maansa kanssa MM-kultaa vuonna 1994. Dungan nykyisen pestin aikana joukkue onkin voittanut kaikki seitsemän peliään.
Brasilia nousi takaa ja karkasi menojaan
Ranska meni torstain pelissä ensin johtoon Real Madrid -toppari Raphael Varanen puskuosumalla Mathieu Valbuenan lähettämästä kulmapotkusta 21. minuutilla. Tauolle mentiin tasalukemissa Chelsea-peluri Oscarin tuodessa sambamaan tasoihin kärkkärituikkauksella läpisyöttöön. Barcelona-virtuoosi Neymar vei Brasilian johtoon 57. minuutilla. Hän sai pallon laitaan ampuen tarkan ja voimakkaan laukauksen etuyläkulmaan. Osuma oli Neymarin kahdeksas maali seitsemään viimeiseen maajoukkuepeliin. Wolfsburgin keskikenttämies Luis Gustavo iski 67. minuutilla Brasilian kolmannen kulmapotkusta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle