Entinen Honka-hyökkääjä antaa näyttöjä Ilvekselle
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa ensi kaudella pelaavan Ilveksen harjoitusvahvuuteen on liittynyt kolme uutta pelaajaa.
Viime kaudella Klubi 04:ssa pelannut 19-vuotias suomalainen keskikenttäpelaaja Omar Khary sekä viime kaudella FC Hongassa pelannut 21-vuotias suomalaishyökkääjä Kevin Mombilo antavat näyttöjä.
Lisäksi testiin saapuu 21-vuotias yhdysvaltalainen CJ Sutherland. Nuorukainen viihtyy mieluiten oikean laitapuolustajan ja oikean laitalinkin rooleissa.
– Kaikki kolme testipelaajaa ovat lähtökohtaisesti kokoonpanossa tiistain harjoitusottelussa Parhaimmat havainnot uusista pelaajista saa tottakai siten, että näkee heidät heti tositoimissa, kommenoi Ilveksen päävalmentaja Keith Armstrong seuran kotisivuilla.
Ilves pelaa tällä viikolla kaksi ottelua – harjoitusottelun tiistaina Ilves-Kissoja vastaan ja Liigacupin puolivälieräottelun FC Interiä vastaan sunnuntaina. Molemmat matsit pelataan Tampereen Pirkkahallissa.
LUE MYÖS:
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”