HJK:n luottopuolustaja: ”Suuri vaihtuvuus tuo haasteita”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n kausi 2014 oli lähes täydellinen. Veikkausliigan mestaruuden ja Suomen Cupin voiton ohella Klubi eteni Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
Kaudelle 2015 HJK kokoaa jälleen joukkuetta, jolla voidaan taistella vastaavasta menestyksestä.
– En usko, että joukkue on viime kaudesta ainakaan heikentynyt. Tietysti vaihtuvuutta on paljon ja se tuo omia haasteita siihen, että miten joukkue hitsautuu ja miten joukkuepelaaminen lähtee rullaamaan, HJK:n puolustaja Veli Lampi toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Kaudella 2014 HJK:n joukkueen rakentaminen venyi myöhään ja uusia pelaajia tuli mukaan vielä syksylläkin.
– Hyvä, että saatiin nyt jo näin paljon miehiä mukaan. Viime vuonna meni vähän myöhempään. Ihan hyvä tilanne minusta verrattuna viime vuoteen. Odotukset tulevalle kaudelle ei minusta ainakaan pienemmät ole, eikä viime vuoden menestys anna siihen lupaakaan. Katsotaan kun sarja alkaa missä mennään, tässä on kuitenkin vielä paljon aikaa tehdä hommia.
HJK leireilee parhaillaan Espanjassa. Se koki keskiviikkona niukan 0-1-tappion Norjan mestarille Moldelle. Maanantaina se pelaa ruotsalaista Kalmaria vastaan, jonka jälkeen joukkue palaa takaisin Suomeen.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi