Mika Väyrynen siirtyi maaliskuun alussa Pohjois-Amerikan ammattilaisliigaan ja MLS-seura LA Galaxyn riveihin. 33-vuotias keskikenttämies pääsi pelaamaan ensimmäiset minuuttinsa MLS:ssa viime viikonloppuna vierasottelussa Portlandia vastaan. Tuloksena oli 2-2-tasapeli maukkaalla viime hetken maalilla. – Oikeastaan peli oli aika sitä mitä odotinkin ja mitä olen siitä kuullut. Kovaa mennään ja jenkithän on aina isolla sydämellä lajissa kuin lajissa ja meno lujaa. Tosi hyviä pelaajia kaikissa joukkueissa. Portlandilla oli myös sporttisia taitavia jätkiä. Fanitouhu on hyvää ja kivasti täällä yleisö on mukana. Amerikkalaiset ovat urheilukansaa. Todella hyvä fiilis ja meno myös katsomossa pelin aikana. Tosi fiiliksissä tästä touhusta, Väyrynen iloitsee SuomiFutis-sivustolle. Väyrynen pääsi pelaamaan reilun puolituntisen edellisen ottelun lopusta. Tulevana viikonloppuna suomalaiskeskikenttäpelaajalla on mahdollisuus päästä tekemään debyytti kotiyleisön edessä, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa vieraaksi Los Angelesiin saapuu Houston Dynamo. – Hyvillä mielin sitä kohti. Sain ensimmäisen pelin tilille ja nyt hakemaan toista. Treenataan viikko hyvin ja voittoa tietenkin kotipelistä lähdetään hakemaan. Väyrynen kilpailee LA Galaxyssä peliajasta kahden keskimmäisen keskikenttäpelurin pelipaikoille. – Yksi keskikenttämiehemme on jonkin aikaa sivussa jonkin vamman takia, joten nyt siinä meitä kolme kaveria taistelee niistä kahdesta paikasta. Toivottavasti annoin ensimmäisessä pelissä hyvät näytöt ja pääsen ainakin jossain välissä mukaan kentälle. Matti Heikkilä

LUE MYÖS: