Pikkuhuuhkajilla mielenkiintoinen joukkue kasassa – tavoitteena syksyn EM-karsinnat

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa keskiviikkona 25.3. Kazakstanin Helsingissä ja lauantaina 29.3. Luxemburgin Rosportissa. Päävalmentaja Tommi Kautonen nimesi kokoonpanonsa otteluihin tiistaina. Vuoden päätavoite, eli EM-karsinnat, alkavat ensi syksynä.
Pikkuhuuhkajat avasi vuoden Pietarin kansainvälisellä turnauksella, missä joukkue selvisi aina finaaliin saakka.
– Kuusi kansainvälistä ottelua lyhyessä ajassa antoi pelaajillemme hyvää kokemusta. Voisin nostaa erityisesti esille Mikko Viitikon, joka esiintyi toisessa pelissämme vähän heikosti, mutta kasasi itsensä loistavasti ja pelasi hyvän lopputurnauksen, päävalmentaja Tommi Kautonen kehui lehdistötilaisuudessa tiistaina.
Viitikon lisäksi Kautonen nosti esille nuoren Fredrik Lassasin ja JJK:n Robert Taylorin hyvät otteet Pietarissa. Suurin mielenkiinto ennen syksyn karsintoja kohdistuu kuitenkin ryhmän avainpelaajiin.
– Mostagh Yaghoubi nousi turnauksen aikana selkeästi johtajaksi. Samoin Matej Hradecly esiintyi pienen sairastelun jälkeen erinomaisesti keskialueella.
Kautosen tiistaina julkaisemasta joukkueesta Suomen rajojen ulkopuolella pelaa 20 nuoresta kuusi. Listalta puuttui AIK:ssa Ruotsissa pelaava Sauli Väisänen, joka kärsii polvivammasta. Lisäksi Armend Kabashi suuntaa tulevana lauantaina 2. Bundesliigaseura Eintracht Braunschweigin testattavaksi.
Joukkueen ehdottomasti mielenkiintoisimmat nimet ovat Yaghoubin lisäksi Joel Mero (VfL Borussia Mönchengladbach), Daniel O’Shaughnessy (Brentford FC), Glen Kamara (Arsenal FC), Simon Skrabb (Åtvidabergs FF) ja Richard Jensen (FC Twente).
– Simon Skrabbin tilanne on vielä epävarma. Käymme sitä läpi ja teemme päätöksen hänen pelaamista loppuviikosta Simonin ja hänen valmentajansa kanssa. O’Shaughnessy on pelannut koko ajan seuransa kakkosjoukkueessa samoin Kamara Arsenalin kakkosjoukkueessa. Hänhän on jo harjoitellutkin joitain harjoituksia seuran ykkösjoukkueessa. Heidän tilanteensa ovat hyviä.
– Meron tilanne on ongelmallinen. Hän ei saa käytännössä ollenkaan peliaikaa tällä hetkellä. Hän harjoittelee hyvin, mutta ei pelaa. Valitettavaa, ”Auge” totesi.
Pikkuhuuhkajat kohtaa mainittujen kahden maaottelun jälkeen Ruotsin 13.6. EM-kisapaikasta joukkue taistelee Azerbaidzhanin, Färsaarten, Itävallan, Saksan ja Venäjän kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”