Real Madrid sai kotiyleisöltä raivoisan palautteen: ”Olimme suoraan sanottuna surkeita”
Kuva: Getty Images
Real Madrid eteni kuin etenikin Mestarien liigassa jatkoon otteluparista Schalkea vastaan vaikka kotipeli tiistaina oli kääntyä melkoiseksi farssiksi. (otteluraportti).
Real Madridin kotiyleisön reaktiot ottelun jälkeen olivat pettyneet ja kotijoukkueen pelaajat kättelivät vastustajat ja kävelivät pukukoppiin buuauksien ja vihellyksien saattelemina.
Päävalmentaja Carlo Ancelottin asemaa peräsimessä on kyseenalaistettu ja joukkueen esitykset ovat ailahdelleet alkuvuoden aikana. Viikonloppunakin tuli tappio kotimaan kentillä.
Ancelotti itse ei mieti tulevaisuuttaan valmentajana pidemmällä aikavälillä vaan aikoo keskittyä pelin osien kuntoon laittamiseen päivittäisellä tasolla.
– En ajattele sellaisia [potkujen saamista]. Jatkan työni tekemistä ja pyrin onnistumaan siinä paremmin. Minun täytyy olla parempi. Olimme suoraan sanottuna surkeita. On vaikea ymmärtää tilannetta, kun ajatellaan joulukuuta, Ancelotti kommentoi lehdistölle.
Real päätti viime vuotensa yli 20 voiton peräkkäiseen putkeen ja juhli vuoden päätteeksi seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnauksen voittoa. Nyt esitykset ovat päinvastaiset.
– Ansaitsimme täysin fanien vihellykset, mutta otamme tästä vain motivaatiota seuraavaan peliin. Meillä oli hankaluuksia pelin jokaisella osa-alueella: hyökkäyksessä, puolustuksessa, keskittymisessä, taistelussa ja motivaatiossa. Kärsimme paljon aina viime hetkille saakka.
– Tätä ei ole helppoa selittää. Olemme ennen kaikkea menettäneet itseluottamustamme ja identiteettiämme. Avain ongelmien ratkaisuun ovat minulla ja pelaajillani.
Lähde: Soccerway.com.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”