TPS hankki vahvistuksen riveihinsä
Kuva: Juha Tamminen
TPS valmistelee ryhmäänsä ensi kaudeksi Ykköseen. Turkulaisseuran uusin sopimuspelaaja on Rasmus Holma.
Vuonna 1992 syntynyt Holma teki TPS:n kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Viimeiset pari kautta nuorukainen on tahkonut Kakkosta Maskun Palloseuran riveissä.
Kaikkiaan pelejä on kertynyt Holmalle 50 ottelua ja maalejakin kahdeksan kappaletta.
Holma on harjoitellut jo talvikauden TPS:n mukana.
Lähde: TPS:n tiedote
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa