Alexei Eremenko sr. Markkasen piinapenkissä, osa 1: ”Minun on oltava myös opettaja!”

© Kuva: Juha Tamminen

Pietarsaaren Jarolta ei odoteta tälläkään liigakaudella suuria. Todennäköistä kuitenkin on, että kohta alkavankaan kauden päätteeksi se ei putoa Ykköseen, vaan ”yllättää” tänäkin vuonna asiantuntijat.

Päävalmentaja Alexei Eremenko sr. jaksaa naureskella ennakkosijoituksille. Juttutuokio hänen kanssaan alkaa Jaron tilanteen pohdinnalla, mutta luiskahtaa kuin huomaamatta käsittelemään jalkapalloa hyvin suuressa mittakaavassa. Valmentajavelhon maalaama kuva suomalaisesta jalkapallosta ei ole ruusuinen.

Eremenkon rauhallisen tyylin takaa tulee ilmi sen verran painavaa asiaa, että SuomiFutis-sivusto julkaisee miehen piinapenkki-haastattelun kahdessa osassa niin, että jälkimmäisessä osassa pystymme keskittymään täysin perheen nuorimpaan poikaan Sergeihin ja hänen kehitykseensä.

Unohdetaan hetkeksi rankingit, miten kuvailet joukkuettasi?

On aina vaikeaa ja haastavaa, kun niin monta pelaajaa lähtee ja tulee. Menetimme monta johtavaa pelaajaa. Menetykset olivat isoja. Rakentaminen vaatii taas monta vuotta. Se on kohtalomme. Emme voi pitää heitä taloudellisen tilanteemme takia pitkillä sopimuksilla. Tämä on haaste minulle ja joukkueelle. Meillä on kymmenen uutta ja eritasoista pelaajaa. Suurin haaste on yrittää löytää paras tapa sijoittaa rahat. Olen muuten tyytyväinen pelaajiin, joita minulla on.

Mikä on salaisuutenne siihen, että joka vuosi teidät rankataan pohjille, mutta joka vuosi säilytte?

Haluan meidän pelaavan tietyllä tavalla. Jokainen asia, jonka teemme harjoituksissa, liittyy pelaamiseemme. Sitten käymme pelin teoriat läpi. Käytän termiä walk-and-talk. Käyn kädestä pitäen läpi harjoituksissa kaiken ja selitän, miksi tehdään mitäkin. Jalkapallo on yksinkertaista. Sillä ei ole väliä, miten kovaa sinua vastaan pelataan. Jos pystyt luomaan tyhjiä tiloja, keskittymään hyvän syötön antamiseen ja jos joukkuekaverisi osaa olla tyhjässä tilassa, vastaanottamaan pallon hyvin ja antamaan hyvän jatkosyötön tyhjään tilaan, johon toinen kaverisi osaa mennä, on kaikki yksinkertaista!

Kaikki näyttää tekniseltä ja taidokkaalta. Meitä sanotaan taitaviksi, mutta ei se ole taitoa! On vain keskittymistä siihen, mitä teemme. Pelaajani ymmärtävät tämän ja keskittyvät tähän koko ajan. Jos halutaan puolustajan ohi, ei syötetä toiselle, vaan sinne, mihin toinen menee. Sitten, kun hänelle annetaan paine, liikutaan itse.

”Päällä, ei jaloilla”

Eremenko ei kiihdy haastattelun aikana lainkaan, sillä hänen kertomansa asiat ovat hänelle ja hänen valmennusfilosofialleen täysin luonnollisia. Teknisyys ja taito tulevat toistojen myötä automaationa.

Miten saat tämän kuulostamaan näin helpolta?

Sehän on helppoa! Pelaajalle pitää saada opetettua tämä ja ymmärtämään tämä. Emme unohda puolustakaan, vaan kun hyökkäämme, ajattelemme myös puolustusta. Tiedämme, että monet vastustajamme tietävät, miten pelaamme ja perustavat taktiikkansa vastahyökkäyksiin. Siksi vältämme pallonmenetyksiä siellä, missä niistä ei saa tulla. Laatusyöttöjä ja laadukasta liikkumista!

Olet puhunut myös paljon siitä, että peli pitää myös nähdä.

Tärkeintä on parantaa kentännäkemistä. Pään pitää pyöriä, jotta tietää, missä muut ovat ja mihin pitää mennä. Jalkapalloa pitää pelata tällä (osoittaa päätään). Yritän opettaa pelaajilleni, että pitää pelata päällä, ei jaloilla. Sitä enemmän informaatiota saa, mitä paremmin näkee. Sitten voi oppia analysoimaan pelin vaatimuksia.

Kerro esimerkki näistä pelin vaatimuksista ja niihin valmistautumisesta.

Pelaamme paljon pienpelejä, että voimme parantaa nopeaa ajattelua. Rajoitetaan kosketuksia, tilaa ja aikaa niin, että se palvelee sitä, miten tiukassa paikassa pelaamista pitää kehittää. Sitten kentällä ei tarvitse pelätä, eikä roiskia palloa. Näin voi löytää oman pelaajan, syöttää, liikkua ja olla taas kohta pelattavissa. Pallon menettämistä ei tarvitse pelätä, kun tietää, mitä kentällä tapahtuu. Tätä opetan pelaajilleni; Tilan luomista. Aikanaan tämä alkaa tulla laadukkaan harjoittelun ansiosta pelaajalta luonnostaan, eikä sitä edes enää ajattele, vaan laadukkaan syötön antaminen on luonnollista.

Meneekö mies hukkaan?

Miksi näin näkemyksellinen ja osaava mies on vuodesta toiseen Pietarsaaressa, eikä siellä, missä suomalaisen jalkapallon suurimmat linjaukset tehdään? Siksi, että hän nauttii työstään tässä roolissa kaikkein eniten.

Jaron jokavuotinen liigassa pitäminen on joka vuosi myös prosessi, joka pitää aloittaa talvikaudella valitettavan pienistä perusasioista.

Huomaatko, että käytät sanaa ”opettaa” hyvin paljon? Oletko enemmän opettaja kuin valmentaja?

Suomessa jokaisen valmentajan pitää olla opettaja! Suurseurojen valmentajilla ei ole ostamiensa ja kasvattamiensa pelaajien kanssa ongelmia ensimmäisen kosketuksen ja laadukkaan syötön kanssa. Miksi suomalaiset joukkueet eivät pelaa hyvää jalkapalloa? Ei osata syöttää eikä luoda tilaa. Kenttää ei nähdä, ja paineen alla ei selvitä. Kun Suomessa menetetään pallo, juostaan hullun ja taistellaan hullun lailla. Tempoa ei kontrolloida. Pitkä syöttö, kakkospallo, taistellaan, toivotaan, että voitetaan tilanne ja ettei menetetä palloa. Me harjoittelemme sitä, ettemme toivo asioita, vaan luomme sitä, mitä meidän pitää luoda huolimatta siitä, millainen paine tulee. Joskus pitkä syöttö pitää antaa, kyllä sitäkin tapahtuu.

Mikset valmenna suomalaisia valmentajia vaan Jaroa?

Haluan olla pelaajien kanssa kentällä. Se on intohimoni ja jokapäiväistä elämää. Haluan nähdä työni tulokset.

Eremenkon perheen nuorin poika Sergei on tänä vuonna suurennuslasin alla Jaron liigajoukkueessa. Eremenko sr. kertoo hänen kehityksestään ja roolistaan tulevalla kaudella haastattelumme toisessa osassa myöhemmin tällä viikolla.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.