HIFK-maalivahdin lempinimen taustalta löytyy Saku Koivu
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ta pikkujuniorista asti edustanut maalivahti Carljohan Eriksson siirtyi talvella HIFK:hon. Nyt hän kohtaa torstaina Stadin derbyssä vanhan seuransa.
Millaisia tunteita se herättää?
– Vähän paha sanoa vielä, koska en ole ikinä ennen pelannut vanhaa joukkuetta vastaan. Kyllä sitä ainakin odottaa, Eriksson myhäili ottelun ennakkotilaisuudessa tiistaina SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Ja ehkä siitä saa etuakin joukkueelle, kun tietää miten vastustajan eri pelaajat tykkäävät toimia eri tilanteissa. Voi ohjata puolustusta kun tietää, miten vaikka jotkut laitapelaajat tykkäävät haastaa – mutta toisaalta ne sitten tuntevat myös mut.
Eriksson myöntää, että kyseessä on hänellekin näytön paikka.
– Tässä pystyy osoittamaan mihin olisi ehkä pystynyt myös HJKssa, mutta toisaalta turha lähteä jossittelemaan – siirto on tehty ja sillä selvä, tämä on vaan mukavaa ekstraa.
Lempinimesi Saku vilahtelee usein myös mediassa Carljohanin sijaan. Kertoisitko vähän lempinimen taustaa?
– Missään virallisissa papereissa Sakua ei ole, vaan Carljohan se on syntymästä asti ollut.
– Pelasin pienenä jääkiekkoa, eikä kukaan ollut oikein keksinyt mulle mitään lempinimeä. Kaikki sitä kyllä vähän väkisin yrittivät keksiä, kun kukaan ei oikein osannut lausua oikeaa nimeä.
– Jossain vaiheessa siitä vaan sitten tuli Saku. Liikuin paljon yhden toisen Sakun kanssa silloin, ja pelinumero oli vielä 11, joten olisikohan siinäkin ollut sitten jotain taustalla, Eriksson viittaa kiekkomaestro Koivuun.
Erikssonin kiekkoseura oli Helsinki Red Wings. Torstaina hän aikoo pysäyttää pallot punatähtipaitojen maalilla.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille