Hovioikeus kumosi Antti Sumialan vankeusrangaistuksen

Vaasan hovioikeus on 30.4.2015 antamallaan päätöksellä kumonnut Satakunnan käräjäoikeuden 29.6.2012 tuottamuksellisesta rahanpesusta entiselle jalkapalloilijalle Antti Sumialalle tuomitseman ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Sumiala kävi asiasta vastaavan syyttäjän kanssa syyteneuvottelun, joka on tullut uuden lainuutoksen myötä mahdolliseksi tämän vuoden alusta. Käytyjen syyteneuvottelujen perusteella syyttäjä sitoutui vaatimaan Sumialalle sakkorangaistusta vankeusrangaistuksen sijaan sitä vastaan, että Sumiala tunnustaa menetelleensä syyttäjän esittämässä teonkuvauksessa yksilöidyllä tavalla.
Vaasan hovioikeus päätyi syyteneuvotteluihin kuuluvan ns. tunnustamisoikeudenkäynnin perusteella tuomitsemaan Sumialalle rangaistukseksi 70 päiväsakkoa, joka tarkoittaa määrältään yhteensä 640 euroa.
Sumialan asianajajan Kimmo Suomisen mukaan Sumiala on tyytyväinen siihen, että asia on vihdoin saatu päätökseen ja että hänen ehdollinen vankeusrangaistuksena on kumottu. Sumialalle on koko prosessin ajan ollut tärkeää se, että häntä ei missään vaiheessa ole syytetty tai tuomittu tahallisesta rikoksesta.
Alkuperäisen syytteenkin mukaan hän olisi toiminut asiassa ns. tuottamuksellisesti eli käytännössä huolimattomasti. Tämän takia hän koki Satakunnan käräjäoikeuden langettaman tuomion liian ankaraksi ja halusi hakea muutosta Vaasan hovioikeudesta. Valituksessaan Sumiala vaati tuomiota kokonaisuudessaan kumottavaksi.
Päätöksessään osallistua syyteneuvotteluihin ja hyväksyä syyttäjän esitys, oli Sumialan mukaan tärkeintä se, että asia on nyt loppuun käsitelty ja hän voi rauhassa keskittyä uusiin työkuvioihinsa jalkapallon parissa. Sumiala muun muassa valmentaa lahjakkaita junioreita maalinteossa.
Syyteneuvotteluihin kuuluu osana se, että epäilty tai syytetty tunnustaa teon ja toisaalta näin välttyy varsinaiselta oikeudenkäynniltä ja rangaistus tuomitaan lievennetyllä rangaistus-asteikolla. Sumialan mukaan osana syyteneuvotteluja hän täten tunnusti teonkuvauksen.
– Tein FC Popan urheilutoimenjohtajana aikoinaan kaikkeni, että FC Popa selviytyisi talousvaikeuksistaan ja saavuttaisi urheilullista menestystä. Siinä tehtiin ympäripyöreää päivää ja käytiin neuvotteluja moneen suuntaan ja monen eri tahon kanssa. Jos siinä yhteydessä olen toiminut huolimattomasti, kadun sitä tietysti osaltani. Silloin ei kuitenkaan rahanpesu ollut mitenkään erityisesti pinnalla enkä osannut epäillä pyrkimyksiä käyttää FC Popaa mahdollisesti hyväksi tällaiseen tarkoitusperään. Nyt vain haluan jatkaa tästä eteenpäin ja onneksi tämä asia on vihdoin loppuun käsitelty, Sumiala sanoo tiedotteen mukaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa