Jussi Jääskeläinen täyttää 40 vuotta – katso kuvat uran varrelta!
Kuva: Getty Images
Suomen maajoukkueen entinen luottomies Jussi Jääskeläinen saa tänään 40 vuotta mittariin.
Muistelimme SuomiFutis-sivuston toimituksessa maalivahdin uraa ja kävimme läpi kuva-arkistoja. Tällä kaudella peliminuutit ovat olleet vähissä West Hamin maalinsuulla, mutta kaikkiaan ura Englannissa on ollut kerrassaan upea.
2000-luvun alussa Jääskeläinen oli yksi Boltonin kantavia voimia, kun seura taisteli eurosijoista. Tuolloin myös liikkui huhuja siirrosta suurempiin ympyröihin, mutta ”Jässi” pysyi uskollisena Boltonille aina kesään 2012 asti.
Kenties ”Jässin” suurin perintö ei olekaan yksittäiset voitetut pystit vaan seurauskollisuus ja monet hienot vuodet maailman huipulla. Moni piti Jääskeläistä kymmenisen vuotta sitten yhtenä maailman parhaimmista vahdeista, joten varmastikin ottajia olisi tuolloin riittänyt vieläkin suuremmista seuroista.
Maajoukkueessa Jääskeläinen oli pitkään Antti Niemen varavaihtoehtona, kunnes nousi lopulta sinivalkoisten kantavaksi voimaksi. Erityisesti Jääskeläinen oli huikeimmillaan EM2008-karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain maalin päähän kisapaikasta.
Jääskeläisen maajoukkueura loppui vuonna 2010. Peliura jatkuu kuitenkin seurajoukkueessa vielä – ja toivottavasti vielä pitkään.
Kenties tulevaisuudessakin Jääskeläisen nimi nähdään Huuhkajien tolppien välissä. Poika-William kulkee nimittäin isänsä jalanjälkiä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”