Kovan tällin saaneen Haka-vahdin diagnoosi: ”Isompi aivotärähdys ja pieni verenpurkauma aivoissa”
Kuva: Juha Tamminen
Valkeakoskella koettiin torstaina dramaattisia hetkiä, kun Haka-maalivahti Ville Kauppinen menetti tajuntansa yhteentörmäyksessä oman joukkueen Juho Pirttijoen kanssa cup-ottelussa Honkaa vastaan.
Paikalle tuli myös Medi-Heli, jolle ei lopulta ollut tarvetta ja Kauppinen kuljetettiin ambulanssilla Tampereelle tarkkailtavaksi.
– Juhon polvi osui kaiketi solisluuhuni ja siinä on sellainen futispallon kokoinen mustelma ja reisi päähän. Sitten menetin tajuntani, Kauppinen valottaa tilannetta Hakan kotisivuilla.
– En muista mitään ennen sitä tapahtumaa enkä sen jälkeen. Muistan vain, kun säpsähdin ambulanssissa. Olin aika sekaisin enkä oikein tajunnut miten oli käynyt. Myöhemmin illalla sairaalassa alkoi sitten hiljalleen tajuta. Ei sitä silloin osannut pelätä, että miten mahtoi käydä.
Pahimmilta vältyttiin
Päävammoja ei voi koskaan ottaa kevyesti, mutta Kauppisen tapauksessa kuitenkin pahimmilta uhkakuvilta vältyttiin. – Isompi aivotärähdys ja pieni verenpurkauma aivoissa. Alun perin he pelkäsivät pientä vuotoa, mutta onneksi sitä ei ollut. Toipuminen on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa, mutta pelikentillä häntä ei vielä hetkeen nähdä. Kauppinen pääsi kotiin jo yhden yön jälkeen. Nyt mies ei saa pariin viikkoon nostaa sykettä. Sen jälkeen hän voi omien tuntemuksiensa mukaan lisätä harjoitusten tehoa. Haka voitti Hongan 3-2-lukemin ja eteni cupissa jatkoon.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista