KTP-kapteeni: ”Pienet jutut kuntoon ja olemme vahvoilla Tampereella”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan nousija FC KTP on avannut kautensa vierastasapelillä FC Lahtea vastaan ja niukalla kotitappiolla KuPSille. Torstaina kotkalaiset matkaavat toisen nousijajoukkueen Ilveksen vieraaksi ja joukkueen kapteeni Valeri Minkenen uskoo vakaasti voittotilin avaamiseen.
Piste kahdesta ottelusta ei ole kovin paljon, mutta pelillisesti KTP:n kauden avaus on ollut kohtuullinen.
– Ihan kohtuullisia pelejä kaksi ensimmäistä ovat olleet. Nyt kun olemme toivottavasti saaneet hermostuneisuuden ja alkujännityksen pois niin pystymme sitä kautta vielä parantamaan, KTP-kippari Minkenen miettii SuomiFutis-sivustolle.
– Torstaina tulee varmasti hyvä peli monessa mielessä.
Minkenen myöntää, että voittotilin avaaminen olisi tärkeää, mutta isoja paineita asiasta ei vielä oteta. Torstaina olisi kuitenkin tarkoitus metsästää kauden ensimmäistä täyttä pistepottia.
– Uskon että mitä pidemmälle kausi etenee sen paremmin ja varmemmin joukkueemme pystyy pelaamaan ja sen myötä saamme varmasti voittoja, Minkenen sanoo.
– Pienet asiat ovat ratkaisseet kahdessa edellisessäkin ottelussa ja kun saamme vielä noita pieniä juttuja hiottua ennen torstaita, niin uskon että olemme erittäin vahvoilla Tampereella.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn