Ilves täräytti kovan hankinnan – keskikentän lupaus suurseurasta Tampereelle
Tampereen Ilves on vahvistanut joukkuettaan 19-vuotiaalla keskikenttäpelaajalla Yiandro Raapilla, joka siirtyy Pirkanmaalle Hollannin suurseuran PSV Eindhovenin alle 21-vuotiaiden joukkueesta 2+1-vuotisella sopimuksella.
Raap on syntynyt ja pelannut koko uransa Hollannissa. PSV:n lisäksi hän on edustanut juniorivuosinaan myös Feyenoordia ja Den Haagia.
Ilveksen urheilutoimenjohtaja Iikka Miettinen kuvailee Raapia monipuoliseksi keskikenttäpelaajaksi.
– Yiandrossa yhdistyvät hollantilaisen pelaajapolun tuoma pallonkäsittelytaito sekä eteläamerikkalainen kamppailukovuus ja periksiantamattomuus. Hän pystyy pelaamaan tarvittaessa useampaa pelipaikkaa.
Ilves on ylipäätään tehnyt hyviä hankintoja ennen tulevaa kautta, vaikka sen rosteri ei viime kaudesta nähnyt suuria muutoksia. Ennen Raapia seuraan on hankittu muun muassa puolustaja Oliver Pettersson ja hyökkääjä Stanislav Baranov.
Ilveksen päävalmentaja Joni Lehtonen korosti Veikkausliigan mediatilaisuudessa keskiviikkona, että jokainen seuraan tullut pelaaja on tuonut lisäarvoa joukkueelle.
– Ei jouduttu pahemmin rosteria muuttamaan viime kaudesta, mutta uudet pelaajat joita olemme saaneet tukevat erittäin hyvin meidän pelitapaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”