Viime kauden alussa KuPS:n ruoriin tarttunut Marko Rajamäki on päässyt nyt rauhassa rakentamaan joukkuetta näköisekseen ja uskoo tulevan kauden olevan viime kautta parempi.

– Hyvät puolet kauteen valmistautumisessa ovat, että ollaan rauhallisesti ja määrätietoisesti päästy kasaamaan kilpailuryhmää ja ollaan hyvässä tilanteessa. Viimeisen viikon aikana katsotaan saadaanko vielä pari lisämiestä. Sitten ollaan valmiita, Rajamäki kertoo SuomiFutis-sivustolle.

Viime kaudelle Rajamäki sai jo valmiiksi kootun joukkueen. Nyt hän on päässyt vaikuttamaan paremmin joukkueensa rakentamiseen.

– Se on tietysti hyvä, että olen saanut olla talven kokonaisuudessa matkassa. Kauteen lähdetään samoin asein ja eväin pelillisesti kun viime kesänä nähtiin Kuopiossa. Pallolista peliä halutaan pitää meidän joukkueen puolella ja ottaa selkeä aloite, varsinkin kun pelataan Kuopiossa.

Matti Heikkilä