Maalivahti Hugo Lloris on turhautunut, koska Tottenham ei pelaa Euroopan huipputasolla, kertoo The Guardian -lehti. Lloris aikookin miettiä tulevaisuuttaan, jos Tottenham ei selviä ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Paikka neljän joukossa ei vaikuta tällä hetkellä todennäköiseltä Spursille. Lloris teki viime kesänä viisivuotisen jatkosopimuksen, mutta vahti on vakuutellut seurajohdolle haluavansa pelata Mestarien liigaa. Lloris siirtyi joukkueeseen vuonna 2012 ranskalaisesta Lyonista ja tottui pelaamaan ranskalaisseurassa Euroopan huippukilpailussa. Llorisin pitkä sopimus ei välttämättä estäisi siirtoa. PSG on ollut ranskalaisesta kiinnostunut, ja Lloris on myös ollut esillä Manchester Unitedin David de Gean mahdolliseksi korvaajaksi. Lloris tuskin pakottaisi siirtoa eteenpäin, sillä kesällä 2016 odottavat EM-kisat. Kaiken lisäksi vahti tulee myös hyvin toimeen manageri Mauricio Pochettinon kanssa.

LUE MYÖS: