Napoli-pomolta kova uhkaus – pelaajien kesälomat typistetään?

Serie A -seura Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis on antanut melkoisen ukaasin seuran pelaajille.
Napoli – puolustava Italian cupin voittaja – putosi keskiviikkona Italian cupista Laziolle kärsityn 0-1-kotitappion myötä, kun kahden ottelun yhteismaalit olivat roomalaisille 2-1.
Napolilla oli runsaasti tilanteita ja päävalmentaja Rafael Benitez syytti epäonnea putoamisesta. De Laurentiis oli eri mieltä ja otti osaa kotifanien tyytymättömyyteen ottelun jälkeen. Hän syytti pelaajia välinpitämättömyydestä.
– Meillä on velvollisuuksia fanejamme kohtaan. Heillä on täysi oikeus olla tyytymättömiä. Jos emme muuta kurssiamme tästä päivästä lähtien ja pelaajat eivät pysty kunnioittamaan pelipaitamme, he saavat mennä kauden päätteeksi harjoitusleirille, De Laurentiis ärähti.
– Toivon tämän palvelevan joukkuetta hetkenä, joka tuottaa jotain ylpeyttä pelaajiin johtaen parempiin tuloksiin loppukaudesta. Esityksemme ovat viime aikoina olleet surkeita eivätkä Napolin arvojen mukaisia.
Napoli on Serie A:ssakin valahtanut kuudenneksi, kun viiteen viime otteluun on tullut kolme tappiota ja kaksi tasapeliä. Kolme parasta saa paikan Mestarien liigaan ensi kaudeksi.
Lähde: Soccerway.com.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!