PSG tarrasi vahvemmin mestaruuteen kärkiottelun voitolla – kahden avainpelaajan loukkaantumiset murheena
Kuva: Getty Images
PSG kaatoi sunnuntai-iltana Marseillen vieraissa 3-2-lukemin ja tarrautui mestaruuteen vahvemmin kiinni. Ottelussa Marseille meni kahteen otteeseen johtoon Andre-Pierre Gigancin osumilla, mutta ensin Blaise Matuidi ja sitten Marquinhos tasoittivat aina nopeasti perään.
Voittomaali syntyi 51. minuutilla ja se merkittiin Marseillen omaksi maaliksi. PSG johtaa sarjaa nyt yhdellä pisteellä ennen Lyonia. Marseille on kolmas viiden pisteen päässä.
PSG:lle huolta tuottaa David Luizin ja Thiago Mottan loukkaantumiset. Joukkueella on kiireitä kotimaan lisäksi eurokentillä, kun se kohtaa Barcelonan 15. ja 21. huhtikuuta Mestarien liigan puolivälierissä.
– Nautiskelemme voitosta, mutta maksoimme siitä kovan hinnan kahden pelaajan menettämisen vuoksi. He kärsivät lihasvammoista. Se ärsyttää, koska edessämme on kiireinen jakso, Blancia siteerattiin Goal-sivustolla.
Vielä ei ole tietoa, kauanko miehet ovat sivussa. PSG:lla on kolme peliä reiluun viikkoon edessään.
Tulevana keskiviikkona se kohtaa Ranskan cupissa Saint Etiennen ja Bastian Ranskan liigacupin ottelussa lauantaina. Ensimmäinen Barcelona-ottelu on taas viikon päästä keskiviikkona.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva