RoPS-puolustaja purkanut sopimuksensa – palaa Ouluun!
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseuran riveissä toista kauttansa pelannut oululaislähtöinen puolustaja Lassi Nurmos siirtyy takaisin kotikaupunkiinsa ja AC Oulun riveihin. Sopimus RoPS:n kanssa purettiin pelaajan kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.
– Homma lähti liikkeelle AC Oulun puolelta, sillä heidän puolustajansa Antti Uimaniemi loukkaantui ja heille tuli puolustajalle tarvetta. Neuvottelimme oululaisten kanssa ja päädyimme sitten tällaiseen ratkaisuun, kertoo RoPS-valmentaja Juha Malinen <em>seuran kotisivuilla.
Viime kaudella RoPS-paidassa liigadebyyttinsä tehnyt ja 15 liigaottelussa esiintynyt Nurmos vietti talven Santahaminassa puolustusvoimien urheilukoulussa ja palasi vasta maaliskuussa asepalveluksesta RoPS:n harjoitusvahvuuteen.
– Hänen kauteen valmistautumista ei tuo asepalvelus ainakaan auttanut. Vaikka meilläkin on tarve pelaajista, päädyimme siihen ratkaisuun että Lassi siirtyy AC Ouluun, missä hän saa kovia peliminuutteja kehittyäkseen edelleen jalkapalloilijana, Malinen toteaa.
Lopullisen päätöksen siirtymisestä teki pelaaja itse. Rovaniemellä olisi ollut tarjolla varma pelipaikka Santa Clausissa kakkodivisioonassa ja sitä kautta mahdollinen pelipaikan löytyminen RoPS:sta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”