Tilastokummajainen edelleen voimissaan Mestarien liigassa!
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan pudotuspelien otteluparissa ei ole koskaan nähty kahta 0-0-tulosta. Tälläkään kertaa tähän ei päästy, vaikka kaukana se ei ollutkaan.
Diego Simeonen Atletico Madrid on ollut todella vaikea vastus Real Madridille. Viime kauden Mestarien liigan finalistit kohtasivat nyt Santiago Bernabeulla maalittoman avausosan jälkeen. Kaikkiaan kohtaamisia on ollut kahdeksan sitten viime kevään, ja vasta nyt Real Madrid onnistui voittamaan.
Valkopaidat joutuivat painamaan pitkän iltapuhteen ennen kuin jatkopaikka heltisi.
1-0-voittomaalin tekijä oli lainamies Javier ”Chicharito” Hernandez vain pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Maalin mahtavan esityön teki Cristiano Ronaldo, joka oli ennen tarjoilua ehtinyt itse hukata pelin parhaimman maalintekopaikan.
Myös toinen osa näytti pitkään päättyvän maalittomaan, kunnes vartti ennen loppua ottelu sai täysin uuden suunnan. Tuolloin Arda Turan hölmöili itselleen typerästi toisen keltaisen kortin pakottaen Atleticon puolustuskannalle.
Real Madridin johtomaalin jälkeen peli oli niin rikkonainen, ettei Atletico saanut enää minkäänlaista kirivaihetta silmään.
Mestarien liigan toisessa puolivälierässä AS Monaco ei onnistunut murtamaan Juventuksen puolustusta. Loppulukemat kirjattiin 0-0, ja näin Juventus eteni kotivoiton myötä jatkoon yhteismaalein 1-0.
Juventuksen ja Real Madridin lisäksi välierävaiheeseen selvisivät Bayern München sekä FC Barcelona.
Mestarien liiga keskiviikkona
Real Madrid – Atletico Madrid 1-0 (0-0) Yhteismaalit: 1-0 AS Monaco – Juventus 0-0 (0-0) Yhteismaalit: 0-1LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”