Veikkausliiga-seuran terveystilanne paranemassa – ”Vielä muutama pelaaja poissa”

Vaasan Palloseura on kärsinyt kauden kynnyksellä loukkaantumisista.
VPS aloittaa kautensa Veikkausliigassa vasta sarjan kolmannella kierroksella, koska sen viime sunnuntain avausottelu HIFK:ta vastaan siirrettiin syksylle. HIFK:n kotikenttä Sonera-stadion oli tekonurmen asennustöiden viivästymisen myötä pelikelvoton.
Joukkueen päävalmentaja Olli Huttunen näkee sarjakauden lykkääntymisessä myös hyviä puolia.
– Harjoituskausi jatkuu entisestään. Siinäkin on hyvät puolensa, kun saamme pelaajia kuntoon, Huttunen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Mielellään olisi aloittanut ajallaan, koska sitä varten oli valmistautuminen tehty. Mutta on tässä tosiaan hyviäkin puolia, hän jatkaa.
VPS on pelannut harjoituspelejä sillä aikaa kun muut liigajoukkueet keskittyvät ensimmäisiin sarjapeleihin. Viime perjantaina vaasalaiset kukistivat Ilveksen 2-1 ja torstaina vastassa on Ykkösen nousijajoukkue VIFK.
VPS on kärsinyt talven aikana loukkaantumisista. Vaikka Huttunen aiemmin mainitsi viivästyneen sarjakauden avittaneen pelaajien toipumista, ryhmä kärsii edelleen muutamista poissaoloista.
– Parempaan suuntaan ollaan menossa terveystilanteen kanssa. Vielä muutama pelaaja on poissa, kuten Steven Morrisey ja Jarno Parikka. Myös Eero Tamminen on yhä poissa. Hän loukkasi nilkkansa jo tammikuussa eikä ole vielä parantunut pelikuntoon, Huttunen kertoo.
Loorents Hertsi palaa kokoonpanoon torstain VIFK-ottelussa ja Jerry Voutilainen on tulossa pikkuhiljaa mukaan.
VPS avaa kautensa Veikkausliigassa torstaina 23.4., kun se kohtaa vieraskentällä KuPSin.
Matti Heikkilä
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS