Eremenkon agentti: ”Espanjan huippuseura halusi Romanin”
Kuva: Getty Images
Roman Eremenkon agentti Marco Trabucci kertoo Championat-sivustolla, että Espanjan huippuseura Atletico Madrid olisi halunnut Eremenkon riveihinsä elokuussa 2013.
– Kerron jopa tarkan päivämäärän: 8. elokuuta 2013 ystäväni, Atletico Madridin tekninen johtaja Andrea Berta osoitti Eremenkoa kohtaan konkreettista kiinnostusta. Mutta Rubin ei suostunut päästämään Eremenkoa alle 15 miljoonan euron. Se oli sillä hetkellä hieman liian kallista Atleticolle.
– Jos Roman olisi maksanut vähemmän, niin vähintään kymmenen eurooppalaista huippuseuraa olisi tehnyt mielellään sopimuksen hänen kanssaan, Trabucci kommentoi sivuston kysymykseen siitä, oliko Euroopassa konkreettista kiinnostusta ennen Eremenkon TsSKA-siirtoa.
Myös viime aikoina Eremenkosta ollaan oltu agentin mukaan kiinnostuneita.
– Tammikuussa meihin otti yhteyttä iso italialainen seura, joka olisi halunnut lainata Eremenkon osto-optiolla. Mutta Roman ei itse halunnut lähteä TsSKA:sta.
Rubin on varmasti edelleen vahvasti Eremenkon mielessä, sillä ex-seura vaatii parhaillaan Huuhkajien tärkeimmältä pelaajalta jättimäisiä korvauksia sopimuksen purkamisesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä