Jalkapallomaailmaa on kuohuttanut tänään FIFA:n lahjusskandaali, jonka myötä useita kansainvälisen jalkapalloliiton johtohenkilöitä on pidätetty. CONCACAF-liiton puheenjohtaja Jack Warnerin epäillään ottaneen menneiden vuosien aikana lahjuksia eri tavoin noin kymmenen miljoonan dollarin eli noin 9,2 miljoonan euron edestä. USA:n oikeusministeri Loretta Lynch puhui asiasta medialle tänään USA:ssa. – Monien henkilöiden, joista puhumme tänään odotettiin pitävän jalkapallo avoimena ja helposti lähestyttävänä kaikille. Heillä on ollut tärkeitä vastuita jokaisella tasolla aina kenttien rakentamisesta lapsille ja maiden auttamisesta MM-kisojen järjestämisessä. Heidän on odotettu pitävän säännöt rehellisinä ja suojelevan lajin koskemattomuutta, Lynch sanoi. – Sen sijaan he korruptoivat koko lajin omien etujensa hyväksi rikastuttaakseen itseään. Oikeusministeriömme on määrätietoinen siinä, että tämä loppuu, korruptio poistetaan ja väärintekijät tuodaan oikeuden eteen, hän julisti.

LUE MYÖS: