FC Lahden päävalmentaja: ”Meidän pitää olla suoraviivaisempia”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden pronssijoukkue FC Lahti on aloittanut kautensa tuloksellisesti heikosti. Joukkueella on kasassa kolmesta pelistä vasta kaksi pistettä.
Suomen cupista jo pudonnut Lahti on saanut pitää puolentoista viikon tauon peleistä. Se pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, jolloin vieraaksi Kisapuistoon astelee kautensa erinomaisesti aloittanut FC Inter.
Joukkue on käyttänyt ottelutauon päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan pelinsä hiomiseen.
– Meillä on omat kehityskohteet tiedossa, ja niiden kanssa on tehty töitä.
– Puolustaminen on saatava yhtenäisemmäksi, sillä vastustajamme ovat saaneet viime vuoteen verrattuna enemmän maalipaikkoja, Korkeakunnas sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Myöskään hyökkäyspelaaminen ei ole tyydyttänyt valmentajaa. Lahti on tehnyt kolmessa pelissä ainoastaan kaksi maalia.
– Pallottomien pelaajien pitää olla aktiivisempia. Meidän pitää selkeyttää sitä, milloin ja minne pelaamme pallon.
– Vastustajat ovat puolustaneet meitä vastaan passiivisemmin kuin viime vuonna. Pelin avaamisemme ja rakentelumme on hidastunut liikaa. Meidän pitää olla jatkossa suoraviivaisempia, Korkeakunnas vaati.
Oman haasteensa ovat aiheuttaneet myös Lahden kenttäolosuhteet. Joukkue pääsee luonnonnurmelle harjoittelemaan vasta perjantaina, vaikka se onkin pelannut jo kaksi kotiottelua Kisapuiston nurmella.
– Olemme harjoitelleet hyvällä tekonurmella ja pelanneet heikkokuntoisella nurmella. Perjantaina pääsemme vihdoin nurmelle myös harjoittelemaan, Korkeakunnas totesi.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä