HJK nousi voittoon – SJK:n puhdas kotisaldo tahrautui
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan sunnuntain kärkikamppailu SJK-HJK päättyi hallitsevan mestarin HJK:n 2-1-voittoon. Illan toisessa ottelussa FC KTP haki 2-0-vierasvoiton FF Jarosta.
SJK:n puhdas kotisaldo näytti saavan jatkoa vielä ensimmäisen puoliajan perusteella. Akseli Pelvas vei isännät johtoon 31. minuutilla ja taukoa Seinäjoen Keskuskentällä yli 4000 katsojan edessä vietettiin 1-0-lukemissa.
Tauon jälkeen HJK kuitenkin tasoitti nopeasti. Demba Savage iski kauden ensimmäisen maalin SJK:n verkkoon Seinäjoella. Ratkaisu nähtiin vartti ennen loppua, kun Atomu Tanaka viimeisteli viimeisen ottelunsa HJK-paidassa pelanneen Robin Lodin esityöstä HJK:n 2-1-voittomaalin.
Voiton myötä HJK vankisti asemiaan sarjataulukon kärjessä. IFK Mariehamn voi maanantaina nousta SJK:n ohi sarjakakkoseksi voittamalla FC Interin.
Kotkalaiset menivät johtoon jo 7. minuutilla Tamás Gruborovicsin maalilla ja tuplasivat johtonsa Ilari Äijälän osumalla reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Jaron tilanne vaikeutui entisestään, kun teinisensaatio Serge Atakayi otti suoran punaisen juuri tauon alla vain viisi minuuttia kentälle tulonsa jälkeen.
Jaro painoi tauon jälkeen alivoimallakin hakien kavennusta, mutta kotkalaispuolustus kesti ja KTP kuittasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa ohittaen niin Ilveksen kuin FF Jaron sarjataulukossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille