Kokko pääsemässä vauhtiin: “Olen pyytänyt keskityksiä”

RoPS:n Aleksandr Kokko teki sunnuntain Veikkausliigakierroksella komean maalin Ilveksen verkkoon.
Janne Saksela keskitti Tammelan Stadionilla pitkän ristipallon, jonka “Boris” Kokko kävi jatkamassa päineen maaliin. RoPS voitti Ilveksen tuolla osumalla 1-0.
– Meillä on paljon laatua joukkueessa ja olen pyytänyt keskityksiä. Se oli hyvä maali. Peli oli meiltä tasapainoinen suoritus. Ei paras peli, mutta teimme maalin ja puolustimme hyvin, Kokko kertaa SuomiFutis.comille.
Rovaniemeläisten kauden alku oli surkea. Joukkue hävisi kolme ensimmäistä ottelua maalierolla 1-8. Samaan aikaan ryhmä tippui myös Suomen Cupista FC Interin käsittelyssä 3-7-lukemin. Tällä hetkellä alla ovat voitot HIFK:sta ja Ilveksestä. Näissä maaliero on ollut 3-0.
– Nyt on helpompi hengittää ja keskittyä oman pelin kehittämiseen. Ensimmäinen voitto oli tärkein. Tampereella tuli pelin jälkeen jo olo, että näinhän tämän pitikin mennä.
Kokko voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden jaetusti vuonna 2008. Hyökkääjä on tahkonnut osumia joka kausi, mutta loukkaantumiset ovat hidastaneet 27-vuotiaan menoa varsinkin viime kesinä. Viime vuonna hän pelasi 20 liigaottelussa ja teki yhdeksän maalia.
– Jotain pientä vammaa on aina, mutta ei nyt mitään sellaista mikä estäisi pelaamisen. Olemme parantaneet peli peliltä. Olemme saaneet hyökkäyksemme kulkemaan paremmin, mutta totta kai voin itsekin aina parantaa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen.
RoPS matkustaa perjantaina FF Jaron vieraaksi Pietarsaareen. Ottelu alkaa klo 18.30.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Pikkuhuuhkajat nappasi toisen murskavoiton – Mika Lehkosuolta kiitokset pelaajilleen: ”Pitää antaa iso kunnia siitä”

- Raivo repesi Ruotsissa surkeista tuloksista: ”Mikä h*lvetti on ongelmana?”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Pikkuhuuhkajat nappasi toisen murskavoiton – Mika Lehkosuolta kiitokset pelaajilleen: ”Pitää antaa iso kunnia siitä”