Real Madridin kapteeni: ”Olen varma jatkostani, mutta..”
Kuva: Getty Images
Iker Casillas kertoo espanjalaiselle Cadina SERille jatkavansa uraansa Real Madridissa.
Casillasin nimi on pyörinyt vahvasti siirtohuhuissa, samoin Manchester Unitedin 24-vuotiaan espanjalaisvahdin David De Gean. Huippukauden neljänneksi Valioliigassa sijoittuneen Unitedin riveissä pelanneen De Gean on joissain lähteissä huhuiltu jo hyväksyneen siirto Los Blancosiin, mutta siirtoa ei ole vielä vahvistettu.
Jos De Gea siirtyisi espanjalaisjätin riveihin, häntä tuskin istutettaisiin penkille. Casillasille nuoremman virkaveljen siirto tietäisi käytännössä sitä, että Real-legenda joutuisi vaihtomiehen rooliin. Casillasilla on vielä vuosi jäljellä sopimuksestaan.
Kaikesta huolimatta Realin monivuotinen ykkösmaalivahti haluaa pysyä valkopaitojen riveissä jatkossakin. Tavoitteena on lopettaa ura kasvattajaseurassa.
– Olen varma, että jatkan täällä ensi kaudella – tietysti. En voi kuvitella itseäni seuran ulkopuolella kauden alkaessa. Haluan lopettaa urani täällä, Casillas sanoi AS:n mukaan Cadina SERille.
– Mutta on olemassa aina mahdollisuus, että menen pelaamaan pienempään sarjaan, jos asiat eivät järjesty ja minun täytyy lähteä. Mutta nyt näen itseni vahvana ja valmiina työntekoon. Panostan ensi kauteen yhtä vahvasti kuin ensimmäiseeni, se on tavoite jonka olen asettanut, Casillas linjasi.
Casillas on yksi eniten urallaan saavuttaneista maalivahdeista. Hän on voittanut kolmesti Mestarien liigan, kahdesti UEFA Super cupin, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden, kahdesti Espanjan cupin, neljästi Espanjan supercupin ja viidesti Espanjan pääsarjan mestaruuden. Maajoukkueessa hän on juhlinut Espanjan kanssa MM-kultaa vuonna 2010 sekä EM-kultaa vuosina 2008 ja 2012.
Casillas valittiin maailman parhaaksi maalivahdiksi peräti viisi kertaa peräkkäin kausina 2008-2012.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Takavuosien tehokkain maalintekijä Mestarien liigasta ei enää mahtunut MM-kisoihin
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Takavuosien tehokkain maalintekijä Mestarien liigasta ei enää mahtunut MM-kisoihin