RoPS historiallisessa putkessa – ”Muistamme tuskin kahta peräkkäistä voittoa”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura ei ollut ennen sunnuntaita koskaan voittanut viittä Veikkausliigaottelua putkeen. Ennätys sinetöityi 2-1-lukemilla FC Lahdesta.
RoPS meni ottelussa johtoon puolen tunnin kohdalla Aleksandr Kokon maalilla. Kamppailu muutti luonnetta merkittävästi juuri ennen taukoa, kun rovaniemeläisten kapteeni Antti Okkonen repäisi läpiajoon karkaamassa olleen Mika Ääritalon nurin ja tuli ulosajetuksi suoralla punaisella kortilla.
RoPS virittäytyi tauon aikana puolustustunnelmiin ja onnistui vielä niittaamaan voittomaalin kotijoukkueen tasoituksen jälkeen. 2-1-lukemat otettiin RoPS-leirissä riemulla vastaan.
– Tämä oli todellakin taisteluvoitto. Välillä olimme pinteessä, sillä punainen kortti käänsi koko pakan nurin. Uskoimme kuitenkin tekemiseemme. Meillä on hyvä draivi päällä. Se auttoi meidät tähän tulokseen, oikeana puolustajana luutinut Ville Saxman totesi SuomiFutis.comille.
RoPS on Veikkausliigan historiassa voittanut neljä ottelua putkeen kahdesti vuosina 1996 ja 1990.
– Olemme nauraneet keskenämme, että muistamme tuskin kahta voittoa peräkkäin. Kaikki on vain loksahtanut kohdilleen. Äijät taistelevat toistensa puolesta. Kentät ovat vielä niin huonossa kunnossa, että kyse on taistelusta ja asenteesta. Olemme siinä helvetin hyviä.
RoPS siirtyi Lahdesta Vierumäelle, missä joukkue majailee ja harjoittelee kaksi päivää. Seuraava peli on luvassa Maarianhaminassa IFK:ta vastaan keskiviikkona.
– Maarianhaminan reissut ovat aina mukavia ja ottelutapahtumat hienoja. Heidän kenttänsä on pieni. Se sopii meille, pääsemme taas taistelemaan, Saxman päätti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin