Saksassa maaleja takova Timo Furuholm: ”Hankin kaikki mahdolliset palvelut Veikkausliigan seuraamiseen”
Kuva: Getty Images
Timo Furuholmin, 27, rinnassa sykkii edelleen osin sinimusta sydän. Saksan Hallessa pelaava suomalaishyökkääjä seuraa tiiviisti vanhan seuransa edesottamuksia kotimaassa.
– Kyllä mä kaikki mahdolliset palvelut hankin, että näkisi Veikkausliigaa. Interin ekan pelin näinkin, mutta RoPS-pelin aikana taisi olla oma peli yhtä aikaa, ”Furkka” kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Interin väkevä alku ja sarjan kärkipaikka tietysti miellyttää.
– SJK:ta lukuun ottamatta alkuohjelma on ollut aika helppo, että ei tämä välttämättä vielä kauheasti kerro. Mutta totta kai tämä sopii oikein hyvin, kyllä täällä kannatetaan ja toivotaan, että joukkueen vire jatkuu ja Vahid Hambo jatkaa maalitehtailua, Furuholm hymyilee.
”Pitää olla yksi selkeä tavoite”
Furuholm itse on päässyt myös loppukaudesta lähes ”hambomaiseen” iskuun. Maaleja on kertynyt vaikean alkukauden jälkeen yhteensä 12. – Alku oli kyllä erikoinen, koska en tehnyt oikeastaan mitään eri tavalla kuin nyt. Joukkue, Hallescher, kuitenkin kipuili. Kokoonpano eli jatkuvasti, tietynlaista tasapainoa ei tuntunut löytyvän, hommat olivat ”vähän levällään”. – Jalkapallossa se menee usein niin, että joukkueessa vallitseva tunnelma vaikuttaa tosi paljon nimenomaan hyökkääjään. Kun joukkue hitsautui paremmin yhteen, mäkin aloin pelata paremmin, ja se on jatkunut koko kevään. Nyt on monella tapaa kivempi pelata. Halle on kivunnut hyvän kevään ansiosta seitsemänneksi ja voi pelata viimeiset kolme peliä paineitta. – Kokoonpanossa unelma-11:n löytäminen vei liian kauan. Jos se olisi löytynyt aiemmin, olisimme tosi lähellä nousua, mutta sitä on nyt turha jossitella. Pelaajalle itselleen Hallen tavoitteet eivät ole aina täysin avautuneet. Välillä on puhuttu nousun tavoittelusta, välillä kahdeksaskin sija tyydyttäisi. Furuholmin sopimus umpeutuu kesällä. Hän kertoo kiinnostusta tulleen jonkin verran muualta, mutta Hallessa jatkaminenkin on ”teoriassa” vaihtoehto. – On kuitenkin tiettyjä asioita, joista haluan ensin keskustella seuran kanssa. Haluan nähdä täältä kunnolla kunnianhimoa. Seuralla pitäisi olla yksi selkeä tavoite, jonka tekeen kaikki tekevät töitä, oli kyseessä sitten pyykinpesijä, pelaaja tai presidentti. Nyt ei oikein tiedä, pitääkö tässä olla pettynyt vai ei, kun olemme kahdeksan joukossa, ”Furu” pohtii. Katso sivun ylälaidan galleriasta kuvia Furuholmin kaudelta! Pekka Mäntylä Twitter: @pjmantLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin