Alisuorittajan on alettava pelata – iskeekö Chelsean erikoistilanneässä taas?
EM-karsinnat surkeasti aloittanut Serbia lähtee metsästämään vieraspisteitä Tanskan vieraana lauantai-iltana kello 21:45 alkavassa ottelussa.
Ottelu on nähtävissä suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteen kautta täältä.
Pistekin antaisi Tanskalle hyvät asemat syksyiseen kotiotteluun lohkon tämänhetkistä yllättäjää, Albaniaa, vastaan. Serbia taas on pakkovoiton edessä.
Serbia tuomittiin jälkikäteen voittamaan kaaokseen päättynyt kotiottelu Albaniaa vastaan, mutta samalla Serbialta vähennettiin kolme pistettä sarjataulukossa, joten sillä on vain yksi piste neljästä karsintaottelusta.
Molempien kenraaliharjoitukset menivät hyvin: Tanska voitti Montenegron maanantaina 2-1, kun taas Serbia ryöpytti Azerbaidzania sunnuntaina 4-1. Puolustaja Branislav Ivanovic iski Serbialle ottelussa kaksi maalia.
Ivanovic tunnetaan ratkaisumaalien tekijänä. Vuonna 2012 Ivanovic ratkaisi Chelsean Mestarien liigan puolivälieräpaikan lisäaikamaalilla Napolia vastaan. Lontoolaiset matkasivat lopulta mestaruuteen saakka. Vuonna 2009 taas serbi teki kaksi maalia Liverpoolia vastaan Anfieldillä Mestarien liigan puolivälierissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti