Alkukaudesta rumia tappioita – pystyykö RoPS tänään haastamaan Interin?
Kuva: Juha Tamminen
Vahvaan vireeseen päässyt Rovaniemen Palloseura kohtaa tänään kotiottelussaan FC Interin. Kaksikko on jo pelannut vastakkain kahdesti tällä kaudella: Ensin huhtikuussa Suomen Cupin ottelussa Turussa, jonka Inter voitti numeroin 7-3. Reilu viikko tuosta ottelusta Inter kävi hakemassa liigaottelussa kolme pistettä Rovaniemeltä selkeällä 4-0-voitolla.
Jälkimmäisen Inter-ottelun jälkeen rovaniemeläiset ovat päässeet varsinaiseen lentoon, sillä sitä seuranneet 11 ottelua ovat tuoneet yhdeksän voittoa, yhden tasapelin ja vain yhden tappion. Huippuvire on nostanut joukkueen sarjataulukon toiseksi.
– Inter on kauden aiemmissa kohtaamisissa näyttänyt meille kaapin paikan. Tämän ottelun lähtökohta onkin se, että ottelun jälkeen meidän maalisuhde kauden Inter-kohtaamisissa on pienempi kuin se nyt ennen ottelua on eli voittoa lähdemme hakemaan, ennakoi RoPS-valmentaja Juha Malinen seuran verkkosivuilla.
Interillä vaikeaa vieraissa
Interin kausi on ollut seuralle viime vuosina jotenkin ominaisesti varsinaista vuoristorataa. Tällä hetkellä turkulaiset ovat kuitenkin kahden ottelun voittoputkessa, kun kotona ovat kaatuneet noin viikon sisään sekä HIFK että KTP. Kahta voittoa edelsi kuitenkin vierastappio Ilvekselle ja VPS:lle. Varsinkin vieraissa turkulaisilla on ollut vaikeaa, sillä kuudesta viime vierasottelusta on kertynyt kaksi tasapeliä ja neljä tappiota. – Olemme pelanneet viime otteluissa nousujohteisesti, joten siinä mielessä voimme lähteä luottavaisesti huomiseen peliin. Pystymme varmasti haastamaan RoPS:n ja ottamaan pelistä voiton. Olemme voittaneet heidät kahdesti tällä kaudella ja pystymme varmasti siihen myös kolmannen kerran, toteaa Inter-käskijä Job Dragtsma seuran verkkosivuilla. Inter on kärsinyt pahoista loukkaantumisongelmista – varsinkin hyökkäyspään pelaajien kohdalla. Liigan huhtikuun pelaaja, maaliruisku Vahid Hambo on vielä arviolta vajaan kuukauden sivussa, ja viime pelissä loukkaantui ranskalaistaituri Guy Gnabouyou. Interin onneksi Solomon Duah ja Philip Njoku ovat osoittaneet pystyvänsä myös maalintekoon liigassa. Ottelu alkaa tänään kello 18.30 Rovaniemen keskuskentällä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta