Espanjan päävalmentaja tekee historiaa – ”Meillä on ollut onnea”

Espanjan maajoukkue on tänään Valko-Venäjän vieraana C-lohkon kamppailussa. Espanja kukisti viime marraskuussa Valko-Venäjän kotonaan 3-0.
Espanja on tähän mennessä voittanut karsinnoissa neljä ottelua viidestä. Ainoan tappionsa se koki hirmuvireisen Slovakian vieraana.
C-lohko vaikuttaa tällä hetkellä paperilla melko selvältä, jos ajatellaan kahta suoraa jatkoonmenijää.
Ottelussa tehdään myös espanjalaista jalkapallohistoriaa, kun Vicente del Bosque valmentaa sadannen ottelunsa Espanjan päävalmentajana. Mukaan mahtuu EM- ja MM-kulta sekä viime kesän mahalasku Brasilian MM-kisoissa.
– Nämä ovat olleet seitsemän hieno vuotta, jona aikana meillä on ollut paljon onnea. En ajatellut, että tämä vaihe elämästäni olisi näin pitkä ja menestyksekäs, totesi luotsi espanjalaislehti Marcan haastattelussa.
Del Bosque ei kuitenkaan tule koskaan tavoittamaan luottomaalivahtiaan ja kapteeniaan, Iker Casillasia. Real-ikonilla on A-maaotteluja enemmän kuin kenelläkään muulla aktiivipelaajalla maailmassa, 161 kappaletta. Ikääkin on maalivahdille varsin vaatimattomat 34 vuotta.
Illan ottelu alkaa kello 21:45 ja on nähtävissä suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteen kautta täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS