Huuhkaja-veskari ymmärtää Mixun ratkaisun
Lukas Hradecky katsoo tiistain Viro-ottelun penkiltä Niki Mäenpään aloittaessa Suomen maalilla. Monen muun Pohjoismaissa seurajoukkuetasolla pelaavan Huuhkaja-pelaajan tavoin Hradecky pelasi vielä sunnuntaina seurajoukkueessaan.
Hradecky ymmärtääkin päävalmentaja Mixu Paatelaisen ratkaisun.
– Vaikka olenkin veskari, niin minulla on raskas kausi takana. Ihan mieluusti keskityn lauantain Unkari-otteluun, jos silloin pääsen kentälle, Hradecky sanoi SuomiFutis-sivustolle Huuhkajien maanantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Viro on pelannut puolustuksellisesti varsin hyvin viimeisen vuoden aikana, mistä osoituksia ovat Englannin jättäminen yhteen maaliin EM-karsinnoissa sekä Norjan jättäminen nollille harjoitusottelussa.
– Viron ruotsalaisvalmentaja Magnus Pehrsson on minullekin tuttu nimi Tanskasta. Hän osaa organisoida puolustuksen varmasti hyvin, joten edessä ei ole missään nimessä helppo peli.
Lähtökohta on paperilla sama tiistaiseen Viro-otteluun ja lauantaiseen Unkari-otteluun: Suomen odotetaan pitävän palloa, ja vastustajan uskotaan pyrkivän iskemään vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista.
– Pelitapamme perustuu seurajoukkueessakin pallonhallintaan, joten vastustaja sopii minulle. Minun pitää pelata puolustuksessa ikään kuin liberona ja siivota niitä pystyhyökkäyksiä.
Lauantaina on edessä näiden karsintojen viimeinen mahdollisuus ja pakkovoitto, joka on pakko ottaa, jotta haaveet Ranskan EM-kisoista säilyvät.
Hradecky myöntää, että on psykologisesti haastavaa säilyttää tekemisessä tarvittava rentous mutta on kuitenkin luottavainen tämän viikon otteluiden suhteen.
– Suomalaispelaajat ovat viime aikoina pelanneet seurajoukkueissaan kovia pakkovoittopelejä, joten tilanne ei ole uusi. Jos Viro kaatuu ja Olympiastadion lauantaina täyttyy, niin uskallan melkein luvata voiton Unkarista.
Jukka-Pekka Katajamäki, Turku
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin