Isäntämaa Chile juhli – ratkaisija tähtien takaa
Kuva: Getty Images
Chile on edennyt Copa American finaaliin maanantai-iltana paikallista aikaa pelatussa ottelussa. Isäntämaa voitti Perun 2-1.
Chileläiset aloittivat maalinteon 42. minuutilla, kun Eduardo Vargas laittoi lähietäisyydeltä pallon verkkoon. Isäntien urakkaa helpotti Perun toppari Carlos Zambranon jo 20. minuutilla saama ulosajo.
Toisella puoliajalla Peru nousi tasoihin, kun Chilen Gary Medel tuikkasi laidalta tulleen keskityksen omaan verkkoon.
Jatkoaikaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä 64. minuutilla Vargas iski upealla vedollaan noin 25 metristä pallon vasempaan takakulmaan.
Queens Park Rangersissa Valioliigassa lainalla viime kaudella pelannut Vargas iski jo neljännen maalinsa turnauksessa ja nousi turnauksen maalipörssin kärkeen.
Chilen suurimman huomion saavat tähdet, Alexis Sanchez ja Arturo Vidal, jäivät tänään maaleitta. Vargas on kuitenkin aina ollut hyvä maalintekijä maajoukkueessa, sillä 41 A-maaottelussa on syntynyt nyt 18 maalia.
Voittajajoukkueen päävalmentaja Jorge Sampaoli jakoi taistelun tauottua kiitosta vastustajalle.
– He (Peru) pelasivat hienon ottelun. Tämä oli monimutkaisin pelimme tämän vuoden Copa Americassa. Olemme erittäin tyytyväisiä voittoon, kertoi Sampaoli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Argentiina ja Paraguay kohtaavat tiistai-iltana paikallista aikaa toisessa välierässä. Finaali pelataan lauantai-iltana Santiagon Estadio Nacionalilla.
Lähde: ca2015.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit