Juventuksen supertähti Paul Pogbaa on koko kesän ajan siirrelty eri puolille Eurooppaa. Nyt FC Barcelonan puheenjohtajaehdokas Joan Laporta on heittänyt lusikkansa soppaan. Seuran puheenjohtajana vuosina 2003-2010 toiminut Laporta ilmoitti noin puolitoista viikkoa sitten pyrkivänsä uudelleen seuran puheenjohtajaksi. Puheenjohtajanvaali järjestetään 18. heinäkuuta 2015. Catalunya Radion haastattelussa Laporta kertoi tuntevansa Pogban agentin, Mino Raiolan hyvin ja uskovansa Pogban tulevan seuraan mielellään. – Pogba tulee erittäin innoissaan Barcelonaan. Se olisi yksi parhaista hankinnoista, sanoi Laporta. Barcelonan tilannetta vaikeuttaa hankintakielto, jonka myötä seura ei voi hankkia tämän vuoden aikana uusia pelaajia johtuen seuran toistuvista rikkeistä koskien alle 18-vuotiaiden rekrytoimista. Seura onnistui jo kuitenkin kiellosta huolimatta hankkimaan Sevillasta Aleix Vidalin, joka saa pelata ensimmäiset pelinsä seurassa kiellon vuoksi vasta ensi vuoden puolella.

LUE MYÖS: