Kommentti: Huuhkajien pelaaminen on märehtimistä

Huuhkajiin liittyvää problematiikkaa on maiskuteltu jo viime syksystä asti. Tiistai-iltainen Veritas-stadion toimi näyttämönä tutuille kysymyksille. Jatketaankin siis märehtimistä vielä tovi, sillä samalla sanalla voisi kuvailla Huuhkajien pelaamistakin. Märehtimistä se on. Samoja pelillisiä ongelmia, samanlaisia pelaajapuutteita; samanlaisten rehujen pureskelemista uudelleen ja uudelleen. Huuhkajilla on kyllä kelvollisia pelaajia, mutta yksittäisille tonteille laatu ei aina riitä. Tiistaina kävi selväksi, että Boris Rotenberg ei ole vastaus krooniseen laitapulmaan. Laitapelaajien puutetta ei pidä vähätellä, jos pelitavassa luotetaan säännöllisesti vaarallisiin laitanousuihin. Mutta missä on hyöty, jos näitä hyökkäyksiä on jatkamassa Jukka Raitala taikka Rotenberg? Kaikki kunnia näille herroille, mutta hyökkäysosaaminen ei lukeudu näiden miesten hyveisiin. Pakit ovat tietysti pieni osa palapeliä, eikä heitä olekaan reilua liikaa lyödä, kun Suomen koko hyökkäyspelaaminen on muutenkin ponnetonta. Huuhkajat tykkää hyökätä usein keskustan kautta – ja vieläpä hitaasti. Mutta kuinka usein nämäkään yritykset tuottavat maalipaikkoja? Lasketaanpa nopeasti Huuhkajien aseet. Roman Eremenkon kaukolaukaukset, Teemu Pukin lyhyen latauksen kudit ja kenties Kasper Hämäläisen tai Riku Riskin pystyjuoksut. Jos nämä jätetään laskuista, voiko Huuhkajat tehdä edes maalia muuten kuin satunnaisen tuurin avulla. Ovatko siis nykyisenkaltaiset hyökkäysmallit tehokkaimmat mahdolliset? Voiko sanoa, että hyökkäys olisi kovin fiksusti organisoitu? Hyökkääjät eivät yksinkertaisesti pääse optimaalisesti hyödyntämään vahvuuksiaan. Siihen ei Mixu Paatelaisen joulukuusi vieläkään taivu. Eikä se puolustuspääkään ole kunnossa – kuten tiistai-iltana Turussa nähtiin.

Miksi Hetemaj?

Mielenkiintoista oli sekin, että Viro-ottelussa huippupaikasta vapaapotkua meni antamaan Perparim Hetemaj, vaikka vaihtoehtona oli myös Roman Eremenko. Hetemaj´n ratkaisu oli heppoinen, mutta eihän se nyt edes ole oleellista. Ratkaisu oli kaikkiaan kuvaava. Satunnaisuuteen kuuluu se, että joskus syntyy ihmetemppuja. Samalta tontilta Hetemaj on joskus kiskaissut upean maalin. Niinpä joku saattaisi perustella ampujan valintaa vaikka tuohon ihmekutiin vedoten. Onko silti tällainen pelaajavalinta tähän vapaapotkutilanteeseen pitkällä aikavälillä oikea, kun joukkueessa on Roman Eremenkon kaltaista potkuosaamista? Ja oliko Hetemaj´n laukaisuvalinta tilanteessa edes oikea? Samaa teemaa voi lähestyä vieläkin suuremmasta tulokulmasta. Tekeekö Huuhkajat järjestelmällisesti oikeita ratkaisuja erikoistilanteissa, jotta etua voitaisiin saavuttaa pitkässä juoksussa? Ja kun katsoo vieläkin laajemmin, tekeekö Huuhkajat oikeita valintoja, jotta pelaajien vahvuudet tulisivat optimaalisesti esiin? Tukeeko pelitapa optimaalisella tavalla vahvuuksia ja peittääkö se heikkoudet parhain keinoin? Jos asioita ei tehdä järjestelmällisesti oikein, hyvä tulos ei seuraa kuin satunnaisesti. Toisin sanoen joskus käy tsägä, useimmiten ei. Tiistai-illan perusteella Huuhkajat on idealistinen ja Viro on pragmaattinen joukkue. Yksi pakottaa kysymään uudestaan ja uudestaan, kun toinen antaa oikeita vastauksia kentällä. Viro ei tarvinnut edes tuuria voittaakseen. Jaakko Käyhkö Twitter: @JaakkoKayhko