Nuorten EM-kisoissa huikeaa draamaa – kaksi viime hetken maalia veivät Ruotsin jatkoon
Kahdesta ensimmäisestä ottelusta tasapelin ja tappion pelannut Italia murskasi Englannin alle 21-vuotiaiden EM-kisojen B-lohkon päätöskierroksella numeroin 3-1.
Italian maalijuhlan aloitti Andrea Belotti, joka viimeisteli 25. minuutilla ottelun ensimmäisen maalin. Kaksi minuuttia myöhemmin Marco Benassi lisäsi englantilaisten tuskaa.
Toisella puoliajalla Benassi teki illan toisen maalinsa ja Italia siirtyi 3-0-johtoon. Tässä vaiheessa italialaiset eivät vielä liikaa tuuletelleet, sillä Portugali ja Ruotsi olivat nyhjäämässä 0-0-tasapeliä. Tasapeli olisi vienyt sekä Ruotsin että Portugalin jatkoon Italian voittaessa.
Goncalo Paciencia vei kuitenkin Portugalin 1-0-johtoon, ja italialaiset pääsivät käsiksi välieräpaikkaan.
Ruotsi ei ollut vielä luovuttanut, ja 89. minuutilla Simon Tibbling tasoitti pelin. Näin Ruotsi eteni jatkoon lohkokakkosena Portugalin jälkeen.
Tämä oli jo toinen ottelu turnauksessa, jossa Ruotsi teki viime hetken maalin. Se kukisti avausottelussa Italian Isaac Kiese Thelinin 86. minuutilla tekemällä osumalla luvuin 2-1.
Italia päätyi Ruotsin kanssa neljään pisteeseen. Alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa keskinäinen ottelu on kuitenkin pisteiden jälkeen seuraava kriteeri, jonka perusteella maat asetetaan paremmuusjärjestykseen. Tämä tarkoitti Italian putoamista.
Turnaus jatkuu lauantaina välierillä. Ensin kello 19.00 alkaen Portugali kohtaa Saksan, ja myöhemmin illalla Tanska kohtaa Ruotsin kello 22.00. Nuokin ottelut on nähtävissä suorina ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteeltä täältä.
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta