Paatelainen: ”Emme olleet tarpeeksi hyviä”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen ruoti omiensa peliesitystä varsin kovasanaisesti joukkueen kärsittyä 0-2-tappion Virolle. Suomi kohtaa Unkarin EM-karsintaottelussa lauantaina.
Viron molemmat maalit iski FC Interissä ja KuPS:ssa vuosina 2008-2014 pelannut Ats Purje.
– Sanoin pelaajille kopissa, että asenteessamme ja yrityksessämme ei ollut mitään vikaa. Emme vain yksinkertaisesti olleet tarpeeksi hyviä. Se on aika raaka kommentti, mutta näin se vaan on, Paatelainen totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Huuhkajat on nojannut aiemmin vahvasti laitapakkien nousuihin. Nyt ne olivat vähissä, kun Kari Arkivuo ja Jere Uronen olivat sivussa. Molemmat saattavat olla poissa pelistä myös lauantaina.
– Meillä on paljon loukkaantumisia, mutta missään tapauksessa se ei ole mikään syy siihen, että olimme niin huonoja.
– Minun lähtökohtani on, että en ole mikään himmailija ja lähde puolustamaan. Antaisimme vastustajalle vielä enemmän mahdollisuuksia tehdä maaleja, jos lähtisimme vain puolustamaan.
Paatelainen myönsi, että kysymyksiä on lauantain Unkari-karsintapelin edellä paljon.
– Mietin ketkä pelaavat lauantaina, mietin miten lähdetään peliin ja millä järjestelmällä – lähdetäänkö puolustamaan vai lähdetäänkö hyökkäämään. Mutta yksi asia on kirkkaana mielessä: oli sapluuna mikä tahansa, me lähdemme voittamaan, päävalmentaja valoi uskoa.
– Tiedämme, että Unkarilla on joukkueena enemmän laatua kuin Virolla. Olemme kovan paikan edessä.
SuomiFutis-sivusto arvioi Huuhkaja-pelaajat tutusti henkilökohtaisin arvosanoin Viro-ottelusta. Pääset katsomaan arvosanoja tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin