Paatelaisella on Hetemajn tuki – ”Mixu on yrittänyt kaikkensa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj antoi kaikkensa 0-1 tappiossa Unkaria vastaan Helsingin Olympiastadionilla. Tappio oli viimeinen naula arkkuun Suomen EM-unelmalle.
Keskikentän taistelija oli yksi Huuhkajien parhaista pelaajista, mutta tälläkään kertaa miehen työntekoa ei palkittu, vaan pukukoppiin painuttiin päät painuksissa. Hetemaj jäi manailemaan hukattuja maalipaikkoja SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Yritimme kaikkemme ja taistelimme. Meillä oli paikkoja ja minulla oli paikka, mistä olisi pitänyt tehdä maali. Sitä meidän pitäisi nyt parantaa. Muuten meillä ei ollut Unkariin juuri eroa, muuta kuin että he iskivät sen maalin, Hetemaj harmittelee.
Huuhkajat olivat vaihtaneet ”joulukuusen” 4-2-3-1 muotoon, joka muutti hieman myös Hetemajn roolia.
– Meillä oli nyt vähän vähemmän pelaajia keskikentällä ja peli oli ehkä hieman suoraviivaisempaa. Siinä täytyi ehkä juosta nyt hieman enemmän.
Suomen faniryhmä huusi pitkin ottelua ja varsinkin ottelun päätyttyä ”Mixu ulos” huutoja. Huudot eivät olleet keskikenttäpelaajan mieleen. Hetemajlla on vielä kuitenkin täysi luotto päävalmentaja Mixu Paatelaisen valmennuskykyihin.
– Todellakin on. Mixu on hyvä valmentaja. Mixu on yrittänyt kaikkensa ja viedä suomalaista futista eteenpäin. Hän on yksi Suomen legendoista, joten ei ole kiva kuunnella tuommoista. Meidän pelaajien pitää nostaa omaa tasoamme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin