Real Madridin avainpelaaja jättää seuran tänä kesänä?
Kuva: Getty Images
Real Madridin toppari Sergio Ramos on päättänyt jättää valkopaidat tänä kesänä, kertoo AS.
Ramos on espanjalaislehden mukaan ärsyyntynyt erityisesti viime päivien tapahtumista. FC Barcelonan puheenjohtajaksi ehdolla oleva Jordi Majo kertoi julkisesti mahdollisuudestaan hankkia Ramos. Kun madridilaisseuran johdosta ei tätä virallisesti kielletty, ei se ollut Ramosin mieleen.
Puolustajan motiivi siirrolle ei ole raha vaan enemmänkin arvostuksen saaminen. Ramos ei halua Fernando Hierron tai vaikkapa Raulin kohtaloita, joiden loppuajat seurassa eivät olleet enää niin kunniakkaat.
Ramos tähyilee tarjouksia niin Manchester Unitedin, Manchester Cityn kuin PSG:n suunnalta. Palkankorotusta hän ei odota. Ramosin vuosiansio on tällä hetkellä kuuden miljoonan euron luokkaa.
Ramosilla on sopimusta vuoteen 2017 asti. Sopimuksen ulosostohinta on komeat 200 miljoonaa euroa, mutta Ramos haluaa neuvotella tuon summan uusiksi.
Ramos ei halua odottaa siirtoa vuoteen 2017, jolloin hän olisi vapaa agentti.
Sevilla-taustainen Ramos on ollut Real Madridin kantavia voimia jo useamman kauden ajan. 29-vuotias puolustaja on pelannut valkopaidoissa vuodesta 2005 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan