Ensi kauden Mestarien liigan lohkovaiheen joukkueista valtaosa on selvillä, kun Euroopan suuret sarjat on saatu päätökseen. Jo paikkansa varmistaneiden joukkueiden lisäksi kymmenen joukkuetta tulee mukaan karsinnan kautta, missä on kaksi eri polkua: viisi joukkuetta saa lohkovaiheeseen paikan mestareiden polun kautta ja viisi ns. liigapolun kautta. Esimerkiksi HJK on sijoitettu tietenkin mestarien polkuun, kun taas mm. Espanjan nelonen Valencia ja Englannin nelonen ManU hakevat liigapolun kautta paikkaa lohkovaiheeseen.

Espanjasta peräti viisi joukkuetta mukaan?

Mikäli Valencia etenee lohkovaiheeseen, nähdään Espanjasta peräti viisi joukkuetta lohkovaiheessa. Sarjasijoitustensa perusteella mukana olevien Barcelonan, Real Madridin ja Atletico Madridin lisäksi sarjassa viidenneksi sijoittunut Sevilla nähdään Mestarien liigassa Eurooppa-liigan voittajan statuksella. Arvontakorit muodostetaan aiemmasta poikkeavalla tavalla. Hallitseva mestari ja UEFA:n maarankingin seitsemän parhaan maan mestarit saavat paikan ykköskorista. Koska finaalissa kohtaavat Barcelona ja Juventus ovat myös maansa mestareita, saa Hollannin mestari PSV Eindhoven kahdeksantena paikan ykköskoriin. Mestarien liigan kauden 2015-2016 finaali pelataan Milanossa. Mestarien liigan lohkovaiheessa nähtävät joukkueet: (*=sijoitetaan 1. arvontakoriin) ESP (3): FC Barcelona*, Real Madrid CF, Club Atlético de Madrid ENG (3): Chelsea FC*, Manchester City FC, Arsenal FC GER (3): FC Bayern München*, VfL Wolfsburg, VfL Borussia Mönchengladbach ITA (2): Juventus*, AS Roma POR (2): SL Benfica*, FC Porto FRA (2): Paris Saint-Germain*, Olympique Lyonnais RUS (1): FC Zenit* NED (1): PSV Eindhoven* UKR (1): FC Dynamo Kyiv BEL (1): KAA Gent TUR (1): Galatasaray AŞ GRE (1): Olympiakos FC Eurooppa-liigan voittaja: (1): Sevilla FC Kymmenen joukkuetta karsintojen kautta (10).

LUE MYÖS: