Zlatankin vakuuttunut – ”Me ruotsalaiset viikingit emme koskaan luovuta”
Ruotsi ja Tanska kohtaavat tänään lauantaina kello 22.00 alkaen alle 21-vuotiaiden EM-välierässä Tshekissä. Ruotsi nousi viime hetken maalilla jatkoon B-lohkosta. Tanska sen sijaan voitti kaksi ottelua ja eteni lohkonsa voittajana välieriin.
Kaksikko kohtasi turnausta edeltäneessä harjoitusottelussa 11. kesäkuuta Kööpenhaminassa. Tuo ottelu päättyi 2-2-tasapeliin.
Ruotsin historian paras saavutus alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa on finaalipaikka vuodelta 1992. Tuolloin Italia oli parempi kaksiosaisessa finaalissa. Tanska ei ole koskaan päässyt finaaliin saakka ikäluokan EM-kisoissa. Itse asiassa sen paras saavutus on myös kesältä 1992, kun juutit putosivat välierissä Italiaa vastaan.
Turnauksessa toistaiseksi vakuuttanut Tanska lähtee illan otteluun pienoisena ennakkosuosikkina. Valmentaja Jess Thorupin mukaan Tanskan peli ei ole vielä silti ollut valmista.
– Mielestäni voimme pelata vielä paremmin, vaikka olemmekin tyytyväisiä saavutettuamme ensimmäisen tavoitteemme, kun pääsimme välieriin. Nyt odotamme innolla hyvän turnauksen pelanneen Ruotsin kohtaamista, kertoo Thorup Uefan haastattelussa.
Ruotsin viime hetken maaleihin erikoistunut joukkue on herättänyt ihastusta myös valtakunnan suurissakin jalkapallotähdissä, sillä Zlatan Ibrahimovic on antanut tukensa nuorille miehille.
– Isot onnittelut alle 21-vuotiaille, täysin ansaittua. Me ruotsalaiset viikingit emme koskaan luovuta, sanoi Zlatan.
Ruotsin valmentaja Håkan Ericson kuitenkin tiedostaa Tanskan vahvuuden ja uskoo ymmärtävänsä, kuinka Tanskaa vastaan kannattaa pelata.
– Tanskan joukkue on erittäin hyvä pitämään palloa ja pelaa samalla tavalla kuin Portugali. Toivottavasti mekin pystymme pallonhallintaan – meillä oli sitä ajoittain Portugalia vastaan. Olemme vielä etsineet täydellistä peliä; toivottavasti löydämme sen huomenna. Pahin asia, jonka voisimme tehdä, olisi antaa Tanskalle liikaa tilaa, kertoi Ericson Uefan haastattelussa.
Illan ottelu näkyy suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteellä täältä.
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia

- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin