FC Interillä vaikea vastus – ”Heitä on ollut vaikea voittaa”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelataan maanantaina yksi peli, kun FC Inter saa vieraakseen IFK Mariehamnin.
Kohtaaminen on joukkueille jo toinen tällä kaudella. Tasaista on ollut, sillä ensimmäinen peli päättyi 1-1 eikä sarjataulukossaan ryhmiä erota kuin vaivainen piste.
– Olemme hyvissä asemissa sarjataulukossa. Maanantain ottelu on tärkeä, sillä voitto siitä nostaisi meidät lähemmäs kärkijoukkueita, toteaa kolmantena majailevan Interin päävalmentaja Job Dragtsma seuran nettisivuilla.
FC Inter on kukistanut IFK:n kotonaan viimeksi kaudella 2012. Dragtsma tietääkin, ettei saarelaisten kaataminen helposti käy.
– IFK:lla on hyvä pelaajamateriaali ja heitä on ollut aina vaikeaa voittaa. Voitamme hyvällä pelillä kuitenkin kenet vaan tässä sarjassa, joten siinä mielessä voimme lähteä luottavaisesti otteluun, arvioi Dragtsma.
Interin kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa pelikieltoisen Eric Matoukoun lisäksi Jukka Lehtovaara, Oskari Qvick, Kalle Kauppi ja Vahid Hambo. Sen sijaan joukkue saa takaisin polvivammasta kuntoutuneen Vincent Onovon.
Veikkausliiga maanantaina (klo 18.30)
FC Inter – IFK MariehamnLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa