Huuhkajapuolustaja pääsi nopeasti sisään uuteen seuraan – ”Hyvin on alkanut”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajapuolustaja Jukka Raitala siirtyi viime talvena Tanskan Superligan FC Vestsjaellandin riveihin ja sai kaipaamaansa peliaikaa runsaasti. Raitala ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan seuraa putoamiselta ja edessä oli uusien haasteiden haku.
Ratkaisu löytyi lopulta todella pikavauhtia, kun niin ikään Superligassa pelaava AaB Aalborg kiinnitti Raitalan riveihinsä loppuvuoden mittaisella sopimuksella vain muutama päivä ennen kauden alkua.
– Kaikki tapahtui todella nopeasti. Siitä kun ensimmäistä kertaa kuulin asiasta ei mennyt kuin seuraavaan iltaan kun jo olin täällä, Raitala kertasi SuomiFutis-sivustolle.
Ihan helppoa hyppääminen käytännössä suoraan tositoimiin ei ollut.
– Olin totta kai pitänyt itseäni kunnossa, mutta kesäkuun Suomi-Unkari –ottelu oli edellinen pelillinen tapahtuma joka minulla oli ollut. Valmentaja kysyi kuitenkin heti olenko valmis pelaamaan ja siihen vastasin ”totta kai”.
– Helpotti tietysti että tunsin seuraa jonkin verran ennestään ja samoin sarjaa viime keväältä. Minut otettiin myös tosi hyvin vastaan, joten joukkueeseen oli sikäli helppo tulla.
[nosto tasoitus=”oikea”]Aalborg on Tanskassa tunnettu siitä, että joukkue todella haluaa pelata ja pitää palloa – pelata viihdyttävästi[/nosto]
.Raitalan mukaan Aalborg oli hyvä vaihtoehto myös pelityylinsä takia.
– Aalborg on Tanskassa tunnettu siitä, että joukkue todella haluaa pelata ja pitää palloa – pelata viihdyttävästi. Se sopii minulle ja hyvin olen päässyt heti peliin ja peli-ideaan mukaan. Täällä on joukkueella myös uusi valmentaja, joka tuo vähän omia juttujaan peliin, joten sikälikin olen päässyt aika lailla samalla viivalla lähtemään muiden kanssa.
Aalborg on avannut sarjakauden tasapelillä ja voitolla ja Raitala on pelannut molemmissa otteluissa avauskokoonpanossa. Nyt hän ei katsele pidemmälle kuin seuraavaan otteluun.
– Täällä oli loukkaantumisia ja joukkue tarvitsi apua. Mielelläni otin haasteen vastaan ja nyt on sitten itsestä kiinni miten hyvin pelaan. Katsotaan sitten myöhemmin mitä loppusyksy tuo tullessaan, Raitala viittaa vain syksyn kattavaan sopimukseensa.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa